mutkikas elämäntie

Vihdoin mulla on kaikki kulkuluvat ja oon päässy kahtena viikonloppuna käymää kotona. Mut ne on ollu päiväjaksoja parempi senkin kui ei mitään. Ja nyt viikonloppuna pääsen taas käymää Lauantai ja Sunnuntaina käymää kotona. Mulla menee hyvin, vaikka tulee välillä alamäkeä mut oon oppinnut selvimään niistä ja oppinnut puhumaan henkilökunnalle. Josta olen tosi ylpeä, koska mulla on tosi vaikea puhu "voinista" Tänää 10 mentiin liikuntasaliin pelailemaan sählyä, ja jossain tässä vaiheessa aion mennä ulos koska siel on nii ihana ilma, hitto ku ei oo ketää kaveria kuvailemassa kevään tuloa. Tai sit meen kanttiinii pulla kahville tai jotain mä tässä kehittelen et ei olis tylsää. Tällä hetkellä oon nii tosi onnelinen, mut viel onnelisempi olisin jos saisin jo olla kotona mut eiköhän koht puolii pääse kotiin. Normi arkea oon siis elännyt täällä, paitsi pari viikonloppua ollu kotona käymässä. ~Ei nämä onneliset päivät saa päättyä koskaan, ei nämä onneliset päivät jätä meitä milloin...

En tiiä mikä vois mennä toisin, mut kummiskin jokin asia ei oo hyvin. Enkä saa selkoa mikä asia se on! Oon tällä hetkellä aika masentunnut ja toivoton. Yritän kaikkeni mut tuntuu et mikään ei riitä. Pikku hiljaa ei vaa enää jaksa taistella, ja alkaa olemaan hällä väliä et miten asiat menee. Tuntuu et en tuu koskaan pääsemään kotiin, aina tulee jotain esteitä siihen. Oon ollu vuoden rajoitetussa elämässä, ja tää alkaa pikku hiljaa tympimään. Alan vaa olemaan nii väsynnyt, tekis vaa joka aamu ajatella et ei tarvis herätä täältä ja kaikki asiat ois paremmin. Mutta ku herään nii "ahdistus" ottaa haltuu eikä tuu herätyksestä mitään ku kaipaan nii paljon kotiin tekemään arki asioita. Kumpa kaikki tietäis mitä oon joutunnut kokemaan nii ne ehkä ymmärtäis mua, tai sit ei. Mä oon ollu viikon ainakin aika masentunnut, ja mul meinataan aloittaa EHKÄ masennus lääke. Mut en mä tarvii mä vaa tarvii sitä et pääsen kotiin. Kaikki täällä varmaan on masentunnut kun joka hemmetin päivät on sama...