mutkikas elämäntie

Palataan hiukan menneisyyteen. Vaikka turha niitä asioita on kaivelemaan, ne on menneisyyttä. Kerron teille minun syömishäiriöstä. Olen jo kirjoitannut siitä niisä osa1 ja osa2 mutta, en kuvaillut millasta se oli. Elikkäs siis lastenkodissa söin ihan normaalisti mutta, kun muutin pienryhmäkotiin niin sielä alkoi syömisen kanssa olemaan vaikeuksia. En tiedä tekikö muutto sen että, mä en osallistunnut ruokailuihin ja se että, uudet nuoret ei tunne mua. Eikä tiedä että sairastan lihasdystoniaa (tulee nykäyksiä) Ja aina ku tulin koulusta laitokseen ja oli ruokalu aika sanoin että, söin koulussa köksän tunnilla. Todellisuudessa en syönyt koska, koulussa minua kiusattiin lihasnykäyksien takia. En vaa pystynnyt mennä syömään ja naurettavaksi. Ja pikku hiljaa tuli että, kävelin kärpäsen koulusta holollaan ja myöhästyin ruokailuista. Sanoin että, olin kaverilla ja söin siellä. Ei kai kukaan sitä huomannut sillon. Kun laitos muutti Lahteen. Pikku hiljaa aina ku ahdisti oma kuva, lähdin lenkil...

Ensimmäisessä osassa kerroin kun aloin sairastamaan lastenkodissa. Jos et ole lukennut ensimmäistä osaa pääset tästä  klik Elikkäs muutin muistaakseni 7-luokalla pienryhmäkotiin joka oli hollolassa. Näin siskoa harvemmin mutta kumminkin jonkin verran. En silloinkaan osannut itkeä asiasta että, minut on siiretty toiseen paikkaa. Noihin aikoihin kun aloin sairastaa psyykisesti niin en juuri itkennyt olenkaa, en osannut. Minun ongelmat ei hävinnyt, alkoi syömisen kanssa olemaan ongelmi kuten mainitsin jo ensimmäisessä osassa. Osasto jakso ei katkennut mitenkään. En pystynnyt mennä kouluun koska, kiusattiin. Yhtenä aamuna sain hirveät raivarit kun en halunnut mennä kouluun. Aloin huutaa, paiskomaan tavaroita. Hajotin peilin juoksin vessan viiltelemään. Ohjaajat pääsi vessan sisälle. "raahasivat" minut sohvalle istumaan. Olin tuolloin ihan omassa mailmassa. Kun istuin sohvalla tuijotin pitkiä ikkunoita ja ajattelin kun he päästävät minusta irti hyppään ikkunan läpi. Mutta niin e...

Oon niin onnelinen. En siitä että, hoito jatkuu vielä. Hoito olisi loppunnut jos en olisi sitoutunnut lääke hoitoon. Olen vihdoin viimein tajunnut sen että, tarvitsen lääkettä. Pystyn elämään lääkkeen kanssa normaalia elämää. Ilman lääkettä minun elämäni on kaaosta. Jos en olisi jatkannut lääkeitten syömistä olisin päässyt pois mutta, siinä olisi mennyt pari viikkoa kun olisin mennyt tositosi huonoon kuntoon. Olen ylpeä itsestäni että, olen motiuttunnut lääke hoitoon, Ja minulla EHKÄ aloitetaan debragine mielialatasoittava lääkitys koska, mielialat heittelee tosi rajusti laidasta laitaan. Sain tänää rajoitetut vapaakävelyt eli 12-13 ja 17-18 ja sitten parin viikon päästä katsotaan jo kotijaksoja. Mutta vapaukset lähtevät pois jos en sitoudu heräämään aamulla lääkkeile ja aamukokouseen. Ja jos kieltäydyn lääkkeistä, niin minut uloskirjataan ilman lääkitystä ja hoito jatkuu ilman lääkkeitä avohoidossa. Kun kysyin lääkäriltä kysyin kuinka kauan hoito kestää vielä, niin se sano n. paris...

Miksi kirjoitan uudelleen itsestäni, moni ei tiedä kuka olen oikeasti. Mitä minun elämässä on tapahtunnut ja mitä jouduin kappailemaan. Näin alkuun sanon tästä voi tulla sekava teksti, aiheet voi pompahtaa asiasta toiseen. Yritän kirjoittaa järkevästi ja vuosi vuodelta mitä muistan ja osia asioita on jo ilmennyt postauksia. Kokoon nyt ne yhteen postaukseen. Menneisyysteni osasto jaksoilla Mulla on lukuisia jaksoja psykiatrian osastolla. Kaikki alkoi kun olin 13 vuotias, siitä lähtien olen ensiksi ravannut nuorispsykiatrian osastolla. Asuin silloin kun minulla alkoi ongelmat yhdessä lastenkodissa, kaikki oli hyvin ei mitään ongelmaa. Mutta pikku hiljaa minusta tuli agresiivinen, vihainen halusin kuolla. Ei ollut mitään muuta toivoa kun kuolla. Illat alkoivat menee siihen että, en pystynnyt rauhoittumaan pelkäsin, olin ahdistunnut. Pelotti mennä nukkumaan, en pystynnyt mitenkään rauhoittumaan menemään nukkumaan. Lähin aina pikku hiljaa ylikieroksille.  Minulle etsittiin apua...

Nyt on tulossa isoja muutoksia elämään. Meinaan mulla lopetetaan lääkitys. Siitä on syntynnyt sitten erillaisia kysymyksia mieleen. "Mitäs jos vointini menee hunompaan suuntaan" Entäs jos äänet palaa tai entäs mulle on syötetty turhaan lääkkeitä!? Siihen en usko että, mulle olis syötetty turhaan lääkkeitä, Mulla on ollut ääniharhoja. Pelottaa jos ne palaa takas. Ja joudun aloittaa hoidon taas uudelleen. Eilen sain tietää sen että, lääkitys ajataan alas päin. Olin tyytyväinen. Nyt on tullut pelot jos elämä muuttu enemmän kaaosmaiseksi. Ravaanko eristyksissä koko ajan. Pystynkö elämään äänien kanssa? Ei en pysty, sen tiedän jo valmiiksi. Se oli ihan hirveetä pari vuotta sitten kun sairastuin ensimmäistä kertaa spykoosiin. Nyt mulla on diaknooseina määrittelemätön skitsofrenia, määritelemätön ei elemellinen psykootinen häriö, masennus ja epävakaa personnolisuushäirö. Miten pystyn elää ilman lääkkeitä. Olen pitkään halunnut olla syömättä lääkkeitä, nyt se onnistuu. En taas halu...

Menee totaalisesti hermot vointiini. Vointini voi olla tosi hyvä mutta, sitten yhtä äkkiä tulee kauhea huono olo. Itken olen tosi ahdistunnut. Tässä oli kyllä yksi syy minkä keksin voinin vaihteluun, en vaa halua puhua siitä. Harmittaa tosi paljon vielä se että, sanoin suutus päissään siskolle, veljelle ja kaverille yhden ikävän asian. Mitä en kyllä tarkoitannut. Sain pyydettyä anteeksi. Se ei vaan riitä mulle. Mulla on vaan niin paha olo siitä. Toinen asia on se että, joutuisin luopumaan Elmosta. Ei tule kuulookaan mutta, välillä on pakko tehdä isoja päätöksiä vaikka. rakastaa yllinkyllin jotakin. Se ei ole tällä hetkellä vielä varma siitä pitää keskustella perheen kanssa. Tällä hetkellä vointi on ihan hyvä kun huoli hävisi. Aamulla olin tosi surullinen ahdistunnut. Ja nyt olen taas iloinen. Nämä mun mieliala vaihdokset vois loppua. Antaa mieliala vaihdokset olla koska, kyllä ne vielä tasottuu. Ei ole enään mitään asiaa ainakaan vielä mistä pitäisi murehtia. Viikko pitäis mennä sil...

En tiedä, olenko onnellinen, iloinen, surullinen, masentunnut. Vai mitä olen. Jotenkin on tyhjä olo mutta, on toisaalta ajatuksia on liikaa. Hyvä että, saa ajatuksista kiini. Niin moni asia pyörii päässä, en pysty niitä jakaa edes hoitajien kanssa. No toissa päivänä sain sanottua tosi aran jutun, mutta sen sanoin impulsiivisessä tilassa, eilen olis ollut mahdollisuus puhua asiasta. Enpä tietenkään pystynnyt juttelemaan siitä. Olen jossain tietyssä kuplassa, jossa suojelen itteeni ulkomailmasta ja todellisuudesta. Minun olisi aika rikkoa kupla ja lopettaa suojella itseäni. Lopettaa asioitten patoomisen itseeni ja alkaa puhua asioista. Miten saan rikottua kuplan ja suojelmista itseeni, alkaa puhua asioista. Kaikki toi luultavasti jatkuu siitä että, ei ole ollut mahdollisuus rakentaa luotamuksellista suhdetta kenenkään aikuisen kanssa jonka kanssa olisin pystynnyt keskustella asioista sillon kun olisin ollut valmis. Muistan yhden päivän tai pari kertaa kun minut on raahahtu psykoterapiaa...