pikku hiljaa eteenpäin
Oon niin onnelinen. En siitä että, hoito jatkuu vielä. Hoito olisi loppunnut jos en olisi sitoutunnut lääke hoitoon. Olen vihdoin viimein tajunnut sen että, tarvitsen lääkettä. Pystyn elämään lääkkeen kanssa normaalia elämää. Ilman lääkettä minun elämäni on kaaosta.
Jos en olisi jatkannut lääkeitten syömistä olisin päässyt pois mutta, siinä olisi mennyt pari viikkoa kun olisin mennyt tositosi huonoon kuntoon. Olen ylpeä itsestäni että, olen motiuttunnut lääke hoitoon, Ja minulla EHKÄ aloitetaan debragine mielialatasoittava lääkitys koska, mielialat heittelee tosi rajusti laidasta laitaan.
Sain tänää rajoitetut vapaakävelyt eli 12-13 ja 17-18 ja sitten parin viikon päästä katsotaan jo kotijaksoja. Mutta vapaukset lähtevät pois jos en sitoudu heräämään aamulla lääkkeile ja aamukokouseen. Ja jos kieltäydyn lääkkeistä, niin minut uloskirjataan ilman lääkitystä ja hoito jatkuu ilman lääkkeitä avohoidossa.
Kun kysyin lääkäriltä kysyin kuinka kauan hoito kestää vielä, niin se sano n. parisen viikkoa ajattelen tuon niin että 2-4vk.
Olisin tosiaan halunnut lähteä kotiin jo mutta, tarvitsen oikeasti lääkettä. Ja vielä sen verran lääkkeestä etttä, sitä nostetaan jonkun verran. Jotta harhat pysyy kurissa. Moni olisi varmaan halunnut lähteä kotiin ilman lääkettä kuten minä vuosi sitten mutta, tajuan vihdoin viimein tarvisevani lääkettä. Pystyn lääkkeen ansiosta elämää normaalia elämää. Siis jotenkin on sellainen olo että, olisin jollain tavalla lähteä kotiin. Ja olisin valmis lähtemään kotiin vointi on sen verran hyvässä kunossa. Lääkettä pitää nostaa vielä vähän ylemässä ja jos alkaa depragine, niin sitä pitää seurata jonkin aikaan. Uskon kumminkin että, pääsen jouluksi kotiin. Tai niin yritän että, olen joulun jo kokonaan kotona.
Pääasia on se että, saan itseni kuntoon ja pystyn nauttimaan elämästäni tosi paljon. Ja uskon vahvasti siihen että, se onnistuu vihdoin viimein (vaikka hoito jatkuu vielä)
Siitä olen tosi tyytyväinen että, ääniä ei ole ollut moneen päivää. Lääkettä nostetaan sen takia jotta ei olisi olenkaan ääniä. Se olisi ihanaa.
Sitten siitä tuli tosi onnelliseksi että, n.2vk päästä voin saada kotijaksoja. Jotenkin alkaa tuntuu että, mä oon selvinnyt niistä pahista vuosista. Siis minä joka olisi päässyt kotiin tänään ilman lääkkeitä, en halunnut lähteä. Ei kyse ole siitä että, haluan olla osastolla. Se on sitä että, tunnistan vointini hauraaksi vielä ja tarvitsen lääkityksen.
Jännitin tunnin verran lääkärin tapaamista. Pelkäsin että, en saa sanottua yhtään mitään. Tosin kävin toisin päin. Ja kun minulla on sellainen lista. En oikein osaa selittää mikä lista se on mutta, siinä on niinku sovittuja asioita. Nii siitä listasta lähti yli puolet pois. Eli olen edistynnyt hoidon kanssa tosi paljon. Ja lääkäri sano että, "nyt sinulle voi nostaa hattua" kyllähän siinä pikku hymyn kaari nousi huulille. Näin lopuksi haluan sanoa että, olen onnellinen pitkästä aikaa. Vaikka olen vielä osastolla.
Jos en olisi jatkannut lääkeitten syömistä olisin päässyt pois mutta, siinä olisi mennyt pari viikkoa kun olisin mennyt tositosi huonoon kuntoon. Olen ylpeä itsestäni että, olen motiuttunnut lääke hoitoon, Ja minulla EHKÄ aloitetaan debragine mielialatasoittava lääkitys koska, mielialat heittelee tosi rajusti laidasta laitaan.
Sain tänää rajoitetut vapaakävelyt eli 12-13 ja 17-18 ja sitten parin viikon päästä katsotaan jo kotijaksoja. Mutta vapaukset lähtevät pois jos en sitoudu heräämään aamulla lääkkeile ja aamukokouseen. Ja jos kieltäydyn lääkkeistä, niin minut uloskirjataan ilman lääkitystä ja hoito jatkuu ilman lääkkeitä avohoidossa.
Kun kysyin lääkäriltä kysyin kuinka kauan hoito kestää vielä, niin se sano n. parisen viikkoa ajattelen tuon niin että 2-4vk.
Olisin tosiaan halunnut lähteä kotiin jo mutta, tarvitsen oikeasti lääkettä. Ja vielä sen verran lääkkeestä etttä, sitä nostetaan jonkun verran. Jotta harhat pysyy kurissa. Moni olisi varmaan halunnut lähteä kotiin ilman lääkettä kuten minä vuosi sitten mutta, tajuan vihdoin viimein tarvisevani lääkettä. Pystyn lääkkeen ansiosta elämää normaalia elämää. Siis jotenkin on sellainen olo että, olisin jollain tavalla lähteä kotiin. Ja olisin valmis lähtemään kotiin vointi on sen verran hyvässä kunossa. Lääkettä pitää nostaa vielä vähän ylemässä ja jos alkaa depragine, niin sitä pitää seurata jonkin aikaan. Uskon kumminkin että, pääsen jouluksi kotiin. Tai niin yritän että, olen joulun jo kokonaan kotona.
Pääasia on se että, saan itseni kuntoon ja pystyn nauttimaan elämästäni tosi paljon. Ja uskon vahvasti siihen että, se onnistuu vihdoin viimein (vaikka hoito jatkuu vielä)
Siitä olen tosi tyytyväinen että, ääniä ei ole ollut moneen päivää. Lääkettä nostetaan sen takia jotta ei olisi olenkaan ääniä. Se olisi ihanaa.
Sitten siitä tuli tosi onnelliseksi että, n.2vk päästä voin saada kotijaksoja. Jotenkin alkaa tuntuu että, mä oon selvinnyt niistä pahista vuosista. Siis minä joka olisi päässyt kotiin tänään ilman lääkkeitä, en halunnut lähteä. Ei kyse ole siitä että, haluan olla osastolla. Se on sitä että, tunnistan vointini hauraaksi vielä ja tarvitsen lääkityksen.
Jännitin tunnin verran lääkärin tapaamista. Pelkäsin että, en saa sanottua yhtään mitään. Tosin kävin toisin päin. Ja kun minulla on sellainen lista. En oikein osaa selittää mikä lista se on mutta, siinä on niinku sovittuja asioita. Nii siitä listasta lähti yli puolet pois. Eli olen edistynnyt hoidon kanssa tosi paljon. Ja lääkäri sano että, "nyt sinulle voi nostaa hattua" kyllähän siinä pikku hymyn kaari nousi huulille. Näin lopuksi haluan sanoa että, olen onnellinen pitkästä aikaa. Vaikka olen vielä osastolla.
Kommentit
Lähetä kommentti