minä & syömishäiriö
Palataan hiukan menneisyyteen. Vaikka turha niitä asioita on kaivelemaan, ne on menneisyyttä.
Kerron teille minun syömishäiriöstä. Olen jo kirjoitannut siitä niisä osa1 ja osa2 mutta, en kuvaillut millasta se oli.
Elikkäs siis lastenkodissa söin ihan normaalisti mutta, kun muutin pienryhmäkotiin niin sielä alkoi syömisen kanssa olemaan vaikeuksia. En tiedä tekikö muutto sen että, mä en osallistunnut ruokailuihin ja se että, uudet nuoret ei tunne mua. Eikä tiedä että sairastan lihasdystoniaa (tulee nykäyksiä) Ja aina ku tulin koulusta laitokseen ja oli ruokalu aika sanoin että, söin koulussa köksän tunnilla. Todellisuudessa en syönyt koska, koulussa minua kiusattiin lihasnykäyksien takia. En vaa pystynnyt mennä syömään ja naurettavaksi. Ja pikku hiljaa tuli että, kävelin kärpäsen koulusta holollaan ja myöhästyin ruokailuista. Sanoin että, olin kaverilla ja söin siellä. Ei kai kukaan sitä huomannut sillon.
Kun laitos muutti Lahteen. Pikku hiljaa aina ku ahdisti oma kuva, lähdin lenkille. Aloin syömää tosi pieniä annoksia, koska koulusta oltiin yhteydessä "veera ei syö koulussa" syökö veera kotona"
Joten syömistä alettiin tarkkailee. Menin aina viimeiseksi syömään. Ahdisti syödä muitten nähden. Välillä söin tosi vähän mutta, yleen
sä sotkin lautasen ja olin "muka syönyt"
Tosiaan mua alettiin kiusaa 8lk. siitä kun en syö ja olin laiha. Tietenkin ajattelin että, en ole laiha kaikki muut ovat kauniimpiä kui minä.
Vahdoin koulua 9lk joskus joululoman jälkeen. Sillon kun vaihdoin koulua, syöminen alkoi entistä enemmän takkuilemaan kun sain melkein otteen syömisestä. Uudet ihmiset ja edelleen lihasdystonia häiritsi minua. Ja se luokka missä minä olin nii oli nimeltää etappi.
Kun jälleen kerran alkoi minun syöminen herättämään huomioo, siitä kun en syönyt.
Lenkkeily kuului minun elämääni. Ikinä en ole saannut diaknoosiksi anoreksia tai mitään muuta vastavaa.
Koulu käynti ahdisti kun oli pakko liikkua pari kertaa lähdin tosin kävelemään hollolasta lahteen siitä tuli ainakin 10km kyllähän siinä meni se 4h.
Minulla vielä tulee välillä olo että, olen läski, ruma ja pakko laihduttaa. Mutta en halua, koska minulla oli ainakin 3vuoden kamppailu syömisen kanssa ja se ku tuli fyysisesti huono olo eikä jaksannut tehä mitään. Koulu meni pipariksi kun ei ollut energiaa. Ja kun mietti koko ajan että, pitää päästä liikkumaan.
Miten parannuin, en oikeastaan ole parantunnut siitä koska, tällä hetkellä äänet on sellaisia haukkuvia "olet läski" "älä syö" "ruoka on myrkytettyä"
Se ei ole varsinaisesti enään syömishäiriöö, mutta siitä tulee kiere kun äänet on niin toden tuntuisia ja kun en osaa viel vastustaa ääniä.
Ja aina ku katon itseäni peiliin olen sillein että, olen lihava pakko laihduttaa.
Mutta olen päättännyt sen että, ruoka/äänet ei ota valtaa musta. Tämä on kovaa taistelua. On vaa pakko alkaa hyväksyä itseää sellaisena kun on. Se on vaan vaikeaa mutta, minulla on tarpeeksi ongelmia niin en mielellään halua lisää ongelmia.
Edelleen kuten sanoin niin on syömisen kanssa ongelmia mutta, syö. Halua piedentää osasto jaksoa mitenkään. Ja haluan voida hyvin ja olla terveenä. Ei enää koskaan enään siihen kierteeseen missä olen ollut.
Kerron teille minun syömishäiriöstä. Olen jo kirjoitannut siitä niisä osa1 ja osa2 mutta, en kuvaillut millasta se oli.
Elikkäs siis lastenkodissa söin ihan normaalisti mutta, kun muutin pienryhmäkotiin niin sielä alkoi syömisen kanssa olemaan vaikeuksia. En tiedä tekikö muutto sen että, mä en osallistunnut ruokailuihin ja se että, uudet nuoret ei tunne mua. Eikä tiedä että sairastan lihasdystoniaa (tulee nykäyksiä) Ja aina ku tulin koulusta laitokseen ja oli ruokalu aika sanoin että, söin koulussa köksän tunnilla. Todellisuudessa en syönyt koska, koulussa minua kiusattiin lihasnykäyksien takia. En vaa pystynnyt mennä syömään ja naurettavaksi. Ja pikku hiljaa tuli että, kävelin kärpäsen koulusta holollaan ja myöhästyin ruokailuista. Sanoin että, olin kaverilla ja söin siellä. Ei kai kukaan sitä huomannut sillon.
Kun laitos muutti Lahteen. Pikku hiljaa aina ku ahdisti oma kuva, lähdin lenkille. Aloin syömää tosi pieniä annoksia, koska koulusta oltiin yhteydessä "veera ei syö koulussa" syökö veera kotona"
Joten syömistä alettiin tarkkailee. Menin aina viimeiseksi syömään. Ahdisti syödä muitten nähden. Välillä söin tosi vähän mutta, yleen
Tosiaan mua alettiin kiusaa 8lk. siitä kun en syö ja olin laiha. Tietenkin ajattelin että, en ole laiha kaikki muut ovat kauniimpiä kui minä.
Vahdoin koulua 9lk joskus joululoman jälkeen. Sillon kun vaihdoin koulua, syöminen alkoi entistä enemmän takkuilemaan kun sain melkein otteen syömisestä. Uudet ihmiset ja edelleen lihasdystonia häiritsi minua. Ja se luokka missä minä olin nii oli nimeltää etappi.
Kun jälleen kerran alkoi minun syöminen herättämään huomioo, siitä kun en syönyt.
Lenkkeily kuului minun elämääni. Ikinä en ole saannut diaknoosiksi anoreksia tai mitään muuta vastavaa.
Koulu käynti ahdisti kun oli pakko liikkua pari kertaa lähdin tosin kävelemään hollolasta lahteen siitä tuli ainakin 10km kyllähän siinä meni se 4h.
Minulla vielä tulee välillä olo että, olen läski, ruma ja pakko laihduttaa. Mutta en halua, koska minulla oli ainakin 3vuoden kamppailu syömisen kanssa ja se ku tuli fyysisesti huono olo eikä jaksannut tehä mitään. Koulu meni pipariksi kun ei ollut energiaa. Ja kun mietti koko ajan että, pitää päästä liikkumaan.
Miten parannuin, en oikeastaan ole parantunnut siitä koska, tällä hetkellä äänet on sellaisia haukkuvia "olet läski" "älä syö" "ruoka on myrkytettyä"
Se ei ole varsinaisesti enään syömishäiriöö, mutta siitä tulee kiere kun äänet on niin toden tuntuisia ja kun en osaa viel vastustaa ääniä.
Ja aina ku katon itseäni peiliin olen sillein että, olen lihava pakko laihduttaa.
Mutta olen päättännyt sen että, ruoka/äänet ei ota valtaa musta. Tämä on kovaa taistelua. On vaa pakko alkaa hyväksyä itseää sellaisena kun on. Se on vaan vaikeaa mutta, minulla on tarpeeksi ongelmia niin en mielellään halua lisää ongelmia.
Edelleen kuten sanoin niin on syömisen kanssa ongelmia mutta, syö. Halua piedentää osasto jaksoa mitenkään. Ja haluan voida hyvin ja olla terveenä. Ei enää koskaan enään siihen kierteeseen missä olen ollut.
Kommentit
Lähetä kommentti