En tiedä olenko onnellinen vai masentunnut! Ahdistaa, jokainen asia. Tiuskin siskolle ihan turhista asioista. Ja sen jälkee tulee pahamieli. Tietää, että on suutunnut ihan turhista asioista. En oikein tiedä mitä pitäisi tehä toisin, että ei tee väärin. Sisäistän sen, että mua jännittää muutto ja koulu. Muutto sen takia kun joudun asumaan yksin, mitä jos siitä ei tule mitään. Ja koulu sen takia, kun pelkään kuluttavan voimani taas niin, että joudun osastolle! Olen kirjoitannut näitä asioita ennekin, mutta ne pyörii mun päässä. Ja olen joutunnut soittaa osastolle sen takia, että saan purettuu mun oloa jollekin. En pysty puhumaan äitille tai siskolle. Kirjoittaminen tuntuu parhaimalta. Ja kirjoitaminen tuntuu parhaimmalta tavalta purkaa minun oloa. Mutta en tiedä miten uskallan puhua osaston henkilökunnalle kun äitille tai siskolle. Niin se vaa menee. Onneksi on joku kenelle pystyn puhumaan. Mitä sitten kun olen päässyt osastolta pois kenelle sitten puhun!?! Pakko alkaa puhumaan pikku hiljaa perheelle ja oppia, että ei ne hylkää tai oo vihaisia. Se vai tuntuu tosi vaikealta. Pelkä ajatus tuntuu pahalta puhua äitille tai siskolle. Onneksi on avohoito missä voi puhua. Riittääks se minulle, se saa nähdä sitten kun on se aika. Ja tuntuu muutenkin tosi vaikealta, puhua avohoidon työntekijälle, koska en tunne häntä viellä kunnolla. Oon ihan pulassa. Koska tuntuuu, että ihan kohta tulee pohja vastaan, enkä tiedä mitä tehdä. Kaikki nämä muutokset on mulle isoja asioita. Miten mä selviän!?! Olen jo paljon vahvempi, mutta mitä jos minun voimani alkaa käymää vähiin. Mitä minä teen?!? Minulla on nyt pidempi kotijakso, joka voi aiheuttaa tressiä kanssa, kuten muutto ja koulun alkaminen. Myös olen tyytyväinen, että minulla on paljon kavereita ja ystäviä. Jotka on tukena minulle. Ilman niitä en olisi tässä. Kun heille pystyn puhumaan aika rohkeasti asioistani. Mutta kaikkea en pysty puhumaan. Kyllä uskon, että opin viellä avoimin puhumaan minun voinista ja missä mennään. Mutta haluisin "osata" jo nytten puhua paremmin minun voinista, enkä piilottaa sitä hymyn taakse. On tehnyt mieli satuttaa itteeni, mutta en ole tehnyt sitä, ja eilen kun soitin niin hoitaja oli ylpeä minusta. Ja siitäkin hän oli ylpeä kun soitin kun minulla oli paha olo.
enköhän minä selviä tästä kaikesta, minulla on tulossa paljon muutoksia elämässä. Jotka tuottaa tressiä ja hieman ahdistust. Todellakin peitän hymyn taakse kaiken pahan olon että, kukaan ei nää kuinka paha olo minulla on! Toivon, että tämä kaikki loppuu pian, en jaksa kauaa. soitin osastolle, kun pyöryttää, tärisen ja ahdistaa ihan helvetisti. Pelkään, että teen jotain ittelleni! en pysty olemaan niin kamala olo tila taas, mihin mä oon joutumassa. Meinaan mä en enään jaksa! Mä oon ihan lopussa! Mikä olisi hyvä neuvo, että selviän tästä!?!
 |
| ~Tie mun edessä avautuu päämärä tunteille on enää avaruus, koska sä oot muisto kuva mun silmissä~ |
 |
| Muutto + muutto tressiä |
miten mä selviän tästä kaikesta uudesta asiosta, mulla loppuu keinot. Ei ollu apua kun soitin osastolle, olo vaan pahenee. Mä en oikein tiedä mitä minä teen itteleni, sekavat ajatukset! Mutta onneksi sisko tuli paikalle. Jospa olo helpottuisi, ainakin olisi hyvä juttu että olo helpottuisi. Koska tätä ei enään kauaa jaksa. Mä oon joutunnut soittaa osastolle peräti 4 kertaa. Mitään apua ei tuu muuta kun ota tarvittavaa mä oon otannut. Mut kun ne eivät auta. Mulla on niin paha olo! Ahdistaa ahdistuksen päälle, enkä tiedä miten saan ahdistuksen pois. Oon käyttännyt ahdistushallituskeinoja, mutta ne eivät auta. En saa kunnolla henkeä. Enkä viitti enään soittaa, koska sieltä ei tule apua, muuta kun, että minun pitää pärjätä. Se on totta mutta koko päivä on ollut yhtä helvettiä ei tätä enään vaa jaksa. Mä oon ihan loppu! Mä en millään enään jaksa.
 |
jaksoin hymillä vaikka sattuu
|
Tsemppiä, koita Pärjäillä! :)
VastaaPoista