Saat mut tuntemaan että mä kelpaan.

Yleensä kirjoitan kun kaikki on hyvin tai huonosti. Kyllä tälläkin hetkellä kun kirjoitan kaikki on loistavasti! Vaikkakin olen vielä kuntoutus osastolla, mutta kotia päin kovaa/pikku hiljaa. Viime viikolla lääkäri "ehdotti" "mietinnyt palveluasuista minun kohdalla. Kieltäydyin heti asiasta. Kuten myös viime viikolla sosiaalityöntekiä puhui myös minulle tuki/palveluasumisesta, mutta annoin vahavat perusteet miksi juuri haluan vielä näyttää, että pärjään kotona.
Tällä viikolla alkoi poveria kurssi mikä kestää 5 kuukautta. Ja poveriaa on kaksi kertaa viikossa maanantaina & keskiviikkona. Pääsin nopeasti ryhmään mukaan, vaikkakin sosiaaliset taidot on hiukan "hukassa" Poveria kestaa 4 tuntia yksi kerta. Poveria alkaa 9 ja loppuu 13! Maanantaina pääsimme joskus 20 yli 12. Siitä kävin Triossa, en todellakaan tiedä oisinko saannut. Kävin ostaa mustat farkut ja tupakkaa. Menin vakun eteen odottamaan avonpuolen sairaanhoitajaa, koska kello 13.30 oli hoitoneuvottelu. Äiti, avonpuolen sairaanhoitaja, osaston lääkäri ja osaston hoitaja oli mukana palaverissa. Jes! Sain vielä näyttää mahdollisuuden, että pärjään kotona ja saan pitää ihanan elmi kelmin (koira) Toki nytten tulee lisä tukea iltoihin tepolilta eli tehostetusta psykoosin polilta.

Torstaina tepolilta tuli hoitaja katsomaan minua ja lauantaina menin sinne kello 10.30 katsomaan mitä kaikkea sielä on. Olen kiinostunnut paikasta, mutta en halua käydä kotoota käsin sielä. Toki kun tällä kuntouttavalla osastolla ei ole paljon ryhmiä, niin ihan hyvin voin mennä, ainakin tutustumaan paikkaan. Keskiviikkona oli tietenkin poveria, lähdettiin 9.30 ajamaan kotiniemeä kohti. Syötiin perinteisesti aamupala ja juotiin kahvit. Sen jälkeen suuntasimme järven rannalle, sielä tehtiin pari tehtävää. Sen jälkeen menimme paistamaan makkaraa & vaahtokarkkeja.


Mietin tosi, tosi pitkään! En tule kelpaamaan kenellekään kun on sairauksia saurauden päälle. Ja aina toivon, että olisi mies. Kun monella muillakin on  jo mies/tyttöystävä. Tämä uutinen on täysin uusi täällä  blogin puolella. Meinaan olen löytännyt elämäni miehen, jonka kanssa haluan jakaa elämäni. Olemme seurusteltu jo kuukausi ja viisi päivää. Olemme mietitty tosi paljon meidän tulevaisuutta yhdessä, mitä se tulee pitämään sisällä. Miesystävä on tosi herttainen, huomaavainen ja välittää mitä olen sairauksien kanssa. Hän on ehtinnyt nähdä jo kun huudan, raivoan & itken. Ei ehkä ihan parhaassa paikassa tutustuttu, mutta sille ei voi mitään mitään kun ihastuun/rakastuu johonkin. Rakkaus vie jalat alta.

 Ensimmäisinä päivinä sain häneltä suklaalevyn. Myös hän on tarjonnut kahvit. Näämme melkein joka päivä, mikä on ihana asia. Ajattelen joka hetki miesystävääni ja haluisin jo käpertyy iltaisin hänen kainoloon nukkumaan. Hän on minu vuoden nuorempi, mutta ikä on ikä! Kuhan rakastaa jotakutakin niin silloin ei ole väliä, että onko hän jopa 10 vuotta vanhempi!
Tiedän sen, että miesystävä juuri se oikea minulle jota olen "etsinnyt" Hän sirokroppainen, pitkät vaaleat hiukset! jopa hiuksista vois sanoa, että olen kateelinen! Äiti otti asian hyvin, vastaan! Jopa hän oli toivonnut, että alan jossain vaiheessa seurustelemaan :D mikä oli hauska kuulla äitiltä!
7.1.2016 aloimme seurustelemaan, ennen sitä toki tutustuimme toisiimme ja puhuttiin paljon.
Voisi sanoa, että olen ympäri rakastunnut häneen.
P.s. Olen ihan otettu, että saan pitää minun rakkaan koiran ja minua joku rakastaa. Ja kun joku rakastaa minua, niin se vaan tuo minulle lisää elämän halua. Tai ainakin aika paljon. Kiitos kulta kaikesta ja siitä että haluat jakaa minun kanssa miedän yhteistä tulevaa elämää. Mitä ikinä tapahtuukaa olen sinun rinnallasi aina!