Ylpeä itsestään

Otsikko voisi kertoa aika paljonkin mistä olen ylpeä ja olenhan minä aika monesta asiasta ylpeä itsestään.

Erityisesti mihin paneudun tähän postaukseen on se, että kurssi päättyi tänään. Kävimme päätäjäis päivän kunniaksi syömässä tänään ravintolassa. 

Mutta miksi olen ylpeä kun kurssi pääättyi tai enhän ole siitä ylpeä, että kurssi päättyi. Vaan siitä, että sain käytyä kurssin läpi. Ilman poissa oloja. Ja se lähtö kohta/vointi mistä lähdin käymään kurssia. Ei ollut kaikista helpointa. 

En muista kun kävin haastattelussa, en yhtään mitään. Olin hiljaa, en ottannut katsekontaktii ryhmän ohjaajiin. Enkä puhunnut sanakaan. Sen muistan, että sain viikon miettiä lähenkö kurssiin mukaan. Ja kun haastattelusta pääsimme pois sairaanhoitajan kanssa sanoin suoraan "en tule jaksamaan käymää, tuota kurssia" Äiti kannusti minua ja tietenkin sisko. Pelotti laittaa viestiä, että olen aloittamassa kurssia. 

Se lähtö kohta, mistä lähdin kurssiin oli aika huono. En uskonnut päivääkään, että jaksan käydä koko kurssin läpi ILMAN POISSA OLOJA. Tosiaan olin osastolla, kun kurssi ensimmäinen päivä alkoi lähestyä. Ja siinä mietittiin onko minun vointini sen verran hyvä, että voin alkaa käymään kursissa. Sain luvan. Joka oli mahtava asia. Todellakin aloin käymään kurssia osastolta käsin. Se oli minulle aika kiusallinen olo. "Mitä jos muut saavat tietää, että olen osastolla?"

Kun aloitin kurssin, tuntui joka kerta päivä päivemmältä, että vointi alkaa kantamaan enemmän. 

Aika alkuvaiheessa kurssia minut kotiudettiin. Olisko ollut jotain maaliskuun alkuvaihetta. Kun pääsin osastolta kotiin, jännitin miten jaksan herätä aamuisin käyttämään koiran ulkona ja lähteä kurssille. Äitini kyllä joutui tehdä varmistus soitoja, että olen varmasti hereillä. Olin joka aamu varttia vaille ysi paikalla. Paitsi jos oli jossain vaiheessa joku erityinen päivä, että mennää kursille myöhempään.

Ja vaikkakin kurssia oli vain sen kaksi kertaa viikossa maanantai ja keskiviikko kello: 9-13. Kurssi toi jotain minun elämääni, sellaista jota en sanoiksi osaa pukea. Opin takaisin ne sosiaaliset taidot jotka oli hävineet minusta ja rehellisyyden / avoimuuden. Tietenkin kurssi auttoi kasamaan takaisin niitä voimavaroja jota tarvitsen tähän elämiseen. 

Ja kun aloimme työstään jatkosuunittelua. Halusin takaisin opiskelemaan. Ohjaaja hiukan empi siitä asiasta, että onko minusta jo opiskelemaan. Tässä pari viikkoa sitten oli "palaveri" johon tuli sairaanhoitajani. Ohjaajani sanoi siinä, että häntä jopa hirvitti opiskelu asiani. Kumminkin ohjaaja sanoi, että olen valmis opiskelemaan. Vaikkakin lähtö kohtani ei ollut mikään paras mahdollinen. Kuten sairaanhoitajani sanoi "yleensä sanomme, että edetään hitaasti ja varmasti" "Veera kyllä on siinä kunnossa, että ei olla edetty kohdallani liian nopeasti" Joka tuntui tosi hyvältä, koska olen aina halunnut opiskella. Saada ammatin ja jossain vaiheessa töitä.

Kurssi kesti sen viisi kuukautta. Aluksi se tuntui tosi paljolta ja tänää tuli sellainen olo "oliko tämä tässä?" Nyt kun miettii, jos vointini ei olisi ollut niin huono mistä lähdin käymään kurssia. Olisin voinnut alkaa tekemään jotain muuta. Tai kurssia päiviä olisi voinnut olla enemmän. Toisaalta tuo kurssi oli justiinsa hyvä tähän kohtaan. Ja sain käytyä, vaikkakin alussa oli omia haasteita. 

Ja se miten minun sosiaaliset taidot koko ajan kehittyi ja kun meillä oli projekti päivä. Haluan olla se avustaja jollekin esimerkiksi: vanhuksille / kehitysvammaisille. Taikka kun hain siihen kansanopistoon, niin iltapäiväohjaaja voisi olla se ammattini.

Ei kurssi ihan mennyt loppuun saakka sillein, että olisin voinnut aina hyvin. Keskivaiheen aikana tuli pieni notkahdus, koska sillon nostettiin lääkettä joka toi väsymystä ja hiukan "poissa olevaa Veeraa" Siitä se tasottu ja loppu kurssi meni jo omalla painolla. Ja tänään tosiaan oli päätärit. Hiukan haikea mieli. Olemme jo suunitellut tietyn porukan kanssa, että näemme jossain ja ollaan yhteyksissä. Yhden aikaisemman tutun kanssa olemme alkaneet jo hengailla enemmän. Törmäsin siihen ensimmäisen kurssin aikana pitkästä aikaan. Ja nyt olemme alkaneet pitää yhteittä. Ja rupateltu laidasta laitaan asiosta. Olen HITON YLEPÄ ITSESTÄNI! (Sain käytyä kurssin läpi)

Monelle tämä olisi ollut itsestään selvyys käydä tämä kurssi. Ilman ongelmia. Tai kun olen yritännyt käydä koulua kolme vuotta, mutta niistä ei vaan ole tullut mitään. Ja jollekin se kolme vuotta koulussa on itsestään selvyys. Tämä kurssi ei ollut alkuvaiheessa itsestään selvyys, että tulen jaksamaan käymää kurssin läpi. Enkä jätä kurssia pois puolessa välissä. Ja niin ei tapahtunnut. 

Kaksi taitoa, jota opin on rehellisyys / avoimuus. Kertoa rohkeasti ne omat vaikeudet, vaikkakin sielä työ elämässä tai kun olen luultavasti aloittamassa syksyllä koulun niin kertoa mitkä voivat vaikuttaa opiskeluuni. 

Nyt alkoi ansaittu kesäloma!