Syöminen & tressi
Alan huolestua minun voinistani. Ruoka ei maistu, syön jos joku on "katsomassa"
Maanantaina oli vakun aika (sairaanhoitajan aika) Hän kuulemma huolestu voinistani. Minun mielestä voin hyvin, vaikka ruoka ei maistu. Vakun aika oli 09.00 maanantaina. puhe painostui minun syömiseen kun sanoin viime viikolla, että tein ruokaa. Mutta ruoka lensi saman tien roskikseen. Jotenkin vaan tuli kamalan paha olo ja aloin syyttämään itseäni siitä, että en pystynnyt syömään. Näin perjantaina kavereita, käytiin burger kingissä syömässä. Söin "pakosta" ettei kaverit huomaa, että ruoka etoo tällä hetkellä minulle. Sain syötyä ja eilen taas kun veli, sisko ja äiti oli kylässä. Jälleen kerran minun oli pakko syödä! Haluan suunattomasti, että minulle ei puhkeis syömishäiriö. Tällä hetkellä toden näköistä niin tapahtuu. Yritän kamppailla asian kanssa. Pelästyin kun sairaanhoitaja sanoi, että jos et rupee syömään niin todennäköisesti joudun osastolle. "sinun psyykisesi vointi ja fyysinen vointi heikentyy" Pelästyin suunattomasti kun hän sanoin sanan (osasto) ja sinne en halua takas!
Muutenkin maanantai tapaaminen meni ihan päin mäntyä. Enkä tajua miksi kaikki huolestuu voinistani helposti!? Kaikki on hyvin, mutta ruoka ei vaan nyt maistu.
Pelottaa suunattomasti, että joudun takas osastolle. Enkä halua, yritän alkaa syömään säänöllisesti.
Vointini on hyvä, mutta pientä laskua mielialassa. Ja jotenkin masentaa. Ja toinen asia mistä säikähdin on se, että sairaanhoitaja meinasi soittaa kotihoitoon. Siitä, että joulun aikana tulisi kanssa jakamaan lääkkeet. Ei tulisi mieleen edes ottaa yliannostusta, enkä mä pysty. Ja sitten hän sanoi, että minun pitäisi mennä jouluksi siskolle. Ei hän ei määrää minua missä olen ja miten vietän joulua!
Toivon mukaan olemme äitillä viettämässä joulua ja sitten siskon kanssa tulemme minulle yöksi. Tai jos sisko ei halua tulla minun luo yöksi niin olen sitten yöt yksin. Toki päiväksi aina äitille. Jos edes joulu tulee meille. Täll0ä hetkellä pelottaa suunattomasti se, että jos joudun osastolle. Sitten sairaanhoitaja alkoi epäilemään, että olen alkannut viitelemään. Siksi, koska tulehdus tai joku vastaava oli koholla. En koskaan enään viiltele, kädet on täynä jo arpia tarpeeksi.
Pistää vihaseksi "syyttelyt" ei varsinainen syyttely, mutta siltä se tuntu! Miksi en saa elää ilman tukiverkostoa!? Olo olisi paljon parempi. EHKÄ! Alan tosiaan väsymään ja pelkään, että romahdan totaalisesti. Niin ei saa käydä, minun pitää päästä ensi syksynä kouluun mistä olen kohta 3 vuotta haaveilut! Kai jännitän joulua miten kaikki menee. En keksi muuta syytä tähän kaikkee. En uskaltannut kertoa, että minulla on ollut parina päivinä ääniä. Ei ne ole häirinnyt minua. Siksi en kertonnut pelkään, että olisin joutunnut osastolle. Toki sairaanhoitaja sano, että lääkettä voi nostaa kun äänet palaa. No onneksi minulla ollut vaan parina päivänä ääniä, eikä tosiaan ole häirinnyt minua. En vaa tiedä, kun sairaanhoitja sano, että minulla on hyvä annos nyt. Mitä jos sitä pitää nostaa?! En halua, että elän zompina. Epäilen vaan, että tressaan ja sen myötä tulee ääniä joina päivinä. Joulu, poveria-hankeen alkaminen. Noita kahta tressaan tosi paljon. Joulu on minulle tosi tärkeä ei se, että saa lahjoja. Vaan se, että saa olla perheen kanssa yhdessä. Tavallaan olen huolissaan voinistani, mutta toisaalta en. Syöminen on aika ajoin aina välillä huonona. Elmo tuo minun arkeeni tosi paljon iloa ja sen ansioista pystyn nauttimaan elämästäni, mikä se tällä hetkellä on.
Hiukan sekava teksti tuli, mutta en itse edes tiedä kunnolla missä mennään. Ollaanko aaltojen päällä vai menossa aaltojen ala puolelle! Oikein hyvää viikko jokaiselle
Maanantaina oli vakun aika (sairaanhoitajan aika) Hän kuulemma huolestu voinistani. Minun mielestä voin hyvin, vaikka ruoka ei maistu. Vakun aika oli 09.00 maanantaina. puhe painostui minun syömiseen kun sanoin viime viikolla, että tein ruokaa. Mutta ruoka lensi saman tien roskikseen. Jotenkin vaan tuli kamalan paha olo ja aloin syyttämään itseäni siitä, että en pystynnyt syömään. Näin perjantaina kavereita, käytiin burger kingissä syömässä. Söin "pakosta" ettei kaverit huomaa, että ruoka etoo tällä hetkellä minulle. Sain syötyä ja eilen taas kun veli, sisko ja äiti oli kylässä. Jälleen kerran minun oli pakko syödä! Haluan suunattomasti, että minulle ei puhkeis syömishäiriö. Tällä hetkellä toden näköistä niin tapahtuu. Yritän kamppailla asian kanssa. Pelästyin kun sairaanhoitaja sanoi, että jos et rupee syömään niin todennäköisesti joudun osastolle. "sinun psyykisesi vointi ja fyysinen vointi heikentyy" Pelästyin suunattomasti kun hän sanoin sanan (osasto) ja sinne en halua takas!
Muutenkin maanantai tapaaminen meni ihan päin mäntyä. Enkä tajua miksi kaikki huolestuu voinistani helposti!? Kaikki on hyvin, mutta ruoka ei vaan nyt maistu.
Pelottaa suunattomasti, että joudun takas osastolle. Enkä halua, yritän alkaa syömään säänöllisesti.
Vointini on hyvä, mutta pientä laskua mielialassa. Ja jotenkin masentaa. Ja toinen asia mistä säikähdin on se, että sairaanhoitaja meinasi soittaa kotihoitoon. Siitä, että joulun aikana tulisi kanssa jakamaan lääkkeet. Ei tulisi mieleen edes ottaa yliannostusta, enkä mä pysty. Ja sitten hän sanoi, että minun pitäisi mennä jouluksi siskolle. Ei hän ei määrää minua missä olen ja miten vietän joulua!
Toivon mukaan olemme äitillä viettämässä joulua ja sitten siskon kanssa tulemme minulle yöksi. Tai jos sisko ei halua tulla minun luo yöksi niin olen sitten yöt yksin. Toki päiväksi aina äitille. Jos edes joulu tulee meille. Täll0ä hetkellä pelottaa suunattomasti se, että jos joudun osastolle. Sitten sairaanhoitaja alkoi epäilemään, että olen alkannut viitelemään. Siksi, koska tulehdus tai joku vastaava oli koholla. En koskaan enään viiltele, kädet on täynä jo arpia tarpeeksi.
Pistää vihaseksi "syyttelyt" ei varsinainen syyttely, mutta siltä se tuntu! Miksi en saa elää ilman tukiverkostoa!? Olo olisi paljon parempi. EHKÄ! Alan tosiaan väsymään ja pelkään, että romahdan totaalisesti. Niin ei saa käydä, minun pitää päästä ensi syksynä kouluun mistä olen kohta 3 vuotta haaveilut! Kai jännitän joulua miten kaikki menee. En keksi muuta syytä tähän kaikkee. En uskaltannut kertoa, että minulla on ollut parina päivinä ääniä. Ei ne ole häirinnyt minua. Siksi en kertonnut pelkään, että olisin joutunnut osastolle. Toki sairaanhoitaja sano, että lääkettä voi nostaa kun äänet palaa. No onneksi minulla ollut vaan parina päivänä ääniä, eikä tosiaan ole häirinnyt minua. En vaa tiedä, kun sairaanhoitja sano, että minulla on hyvä annos nyt. Mitä jos sitä pitää nostaa?! En halua, että elän zompina. Epäilen vaan, että tressaan ja sen myötä tulee ääniä joina päivinä. Joulu, poveria-hankeen alkaminen. Noita kahta tressaan tosi paljon. Joulu on minulle tosi tärkeä ei se, että saa lahjoja. Vaan se, että saa olla perheen kanssa yhdessä. Tavallaan olen huolissaan voinistani, mutta toisaalta en. Syöminen on aika ajoin aina välillä huonona. Elmo tuo minun arkeeni tosi paljon iloa ja sen ansioista pystyn nauttimaan elämästäni, mikä se tällä hetkellä on.
Kommentit
Lähetä kommentti