Se oli ihanaa mutta pelottavaa
Olen nukkunut pari yötä hiukan huonommin. En löydä erillistä syytä miksi olen nukkunnut huonommin. Viime yön kyllä nukuin ihan kiitettävästä.
Tänään kävimme siskon ja äitin kanssa ulkona syömässä joka, on meidän perinne käydä syömässä ulkona ennen joulua. Tuli jälleen kerran riitaa siskon kanssa, nykyisin riitelemme siskon kanssa jatkuvasti. Toivottavasti emme riitele jouluna. En kestäisi sitä.
Tänään en olisi jaksannut lähteä karismaan, no menin kumminkin siellä kiertelin siskon kanssa eri kaupoissa. Yritimme etsi parille sukulaisille lahjaa, mutta emme löytännyt mitään mikä olisi ollut sellainen hyvä. Päivä tosiaan kulu kaupungilla.
Olin viiden maissa kotona, kuudelta lähdin Elmon kanssa ulos. Olimme n. 30min
Huomasin sen, että olen mennyt "liian aikaisin" nukkumaan. Kun menin eilen nukkumaan 10 niin nukahdin paremmin ja nukuin loppuen lopuksi paremmin. Joka voi olla syynä se, että olen mennyt nukkumaan liian aikaisin pari iltana. Ja siitä seurauksena olen nukkunnut huonosti. Myös löysin kummitytölle lisä joululahjan. Ja ne pitäisi lähettää postissa, ellei täti tule käymään äitillä tai minulla niin voin antaa hänelle lahjan ja hän välittää lahjan eteen päin.
Mutta minun vointini. On todella hyvä vaikka, pinna on ollut jostain syystä tosi tiukalla.
Varmaan väsyttää tämä kotona kökkiminen, vaikka on ollut tekemistä päivisin. Mutta se, että kun on "kotona" Vaikka olen käynnyt kaupungilla ja nähnyt jonkun verran kavereita. Se ei vaan riitä minulle. Nyt huomaan tosiaan sen, että on hyvä juttu kun se poveria-hanke alkaa Helmikuussa. Sinne on toki aika pitkä aika. Pitää vaa yrittää jotenkin saada sillein, että en ole paljon kotona. Ja sillein taas, että en ole koko ajan menossa jonnekin. Kun myös on tärkeetä pysähtyy ja olla vaan kotona.
Keskiviikkona menen katsomaan minun sosiaalityöntekiää kun kuulun viellä jälkihuoltoon. Olen siis asunnut laitoksissa. Ja sos.työntekiällä on joku pieni yllätys jouluksi.
Tämä on ihan kamalaa! Muistan tämän kun muutin omille laitoksesta. Minut vietiin iki omaan ensimmäiseen kotiin ja viimeiset tavarat tuotiin kotiini. Kun laitoksen ohjaaja lähti, jäin istumaan olohuoneen lattialle ja siinä vierähti pari kyyneltä. Se oli ihanaa mutta pelottavaa. En uskaltannut puhua siitä, että minua pelotti ihan oikeasti se muutto omaan kotiin. Olin tottunnut siihen, että joku on koko ajan läsnä ja sitten olenkin yhtä äkkiä ihan yksin "isossa asunnossa" vaikka ei se iso ollut. Aivan yksin ei aikuisia kieltämässä. Muistan kuinka odotin sitä, että pääsen asumaan yksin omaa kotiin. "Saa tehdä ihan mitä vaan" "Saan käyttää vapaasti rahaa" hups, rahat menikin laskuihin ja ruokiin.
Paras hetki oli kyllä se, että sain olla rauhassa ja yksin. Pienen hetken päästä tuli elämääni tositosi rakas meinaan minun iki oma ensimmäinen koira Elmo!
Mutta toki sitten tosiaan alkoi minun sairastuminen yms...
Asuin n.2 vuotta kai yksin, en muista. Sitten kun sisko muutti Lahteen halusimme asua kahdestaan. Siinä minua harmittaa se, että minä en ehtinnyt asua siskon kanssa kunnolla. Meinaan olin sairaalassa sen 1 vuoden 6 kuukautta. Muutimme sitten erikseen, viime Heinäkuun loppu puolella.
Nyt kun olen asunnut kohta 3 vuotta yksin. En osaisi ajatella asua esim. jossain laitoksessa. Ja tämän jälkihuollon taipaleen aikana olen oppinnut elämään yksin tukineen ja nyt olen pari kuukautta ollut ilman laitoksen jälkihuoltoa, se laitoksen jälkihuolto ei tuntunnut oikealta. Vaikka he olivat vuoden vai kaksi minun elämässäni. Toki kyllä sieltäkin sain tukea, mutta olen nyt oppinnut elämään yksin ilman sitä, että jatkuvasti joku aikuinen käy kerran tai kaksi viikossa. Onhan minulla kotihoito mutta, se on ihan eri asia. Tai ainakin minun mielestä. Mutta toki voi olla mahdollista, että edes kotihoito ei käy enään hirveän pitkään minun luonani. Joka olisi minulle helpotus. Ja onhan mulla avohoito minun tukena, en pärjää viellä ihan omillani. Minulla on sellaiset "sairaudet" Sekin aika koittaa jossain vaiheessa, että avohoitokin loppuu jossain vaiheessa. Tai ainakin minä olen ymmärtännyt niin! Se ei ole helppoa itsenäistyä, siihen tarvitsee aikaa. Ainakin ne jotka on asunnut laitoksessa. Toki tämä on vaan minun mielipiteeni!
Sori, hyppäsin aiheesta toiseen. Jotenkin tuli vaan mieleen kun sain tänään sos.työntekiältä tänää viestin ja jälkihuolto on loppu suoralla kun täytän Helmikuussa 21- vuotta.
Tänään kävimme siskon ja äitin kanssa ulkona syömässä joka, on meidän perinne käydä syömässä ulkona ennen joulua. Tuli jälleen kerran riitaa siskon kanssa, nykyisin riitelemme siskon kanssa jatkuvasti. Toivottavasti emme riitele jouluna. En kestäisi sitä.
Tänään en olisi jaksannut lähteä karismaan, no menin kumminkin siellä kiertelin siskon kanssa eri kaupoissa. Yritimme etsi parille sukulaisille lahjaa, mutta emme löytännyt mitään mikä olisi ollut sellainen hyvä. Päivä tosiaan kulu kaupungilla.
Olin viiden maissa kotona, kuudelta lähdin Elmon kanssa ulos. Olimme n. 30min
Huomasin sen, että olen mennyt "liian aikaisin" nukkumaan. Kun menin eilen nukkumaan 10 niin nukahdin paremmin ja nukuin loppuen lopuksi paremmin. Joka voi olla syynä se, että olen mennyt nukkumaan liian aikaisin pari iltana. Ja siitä seurauksena olen nukkunnut huonosti. Myös löysin kummitytölle lisä joululahjan. Ja ne pitäisi lähettää postissa, ellei täti tule käymään äitillä tai minulla niin voin antaa hänelle lahjan ja hän välittää lahjan eteen päin.
Mutta minun vointini. On todella hyvä vaikka, pinna on ollut jostain syystä tosi tiukalla.
Varmaan väsyttää tämä kotona kökkiminen, vaikka on ollut tekemistä päivisin. Mutta se, että kun on "kotona" Vaikka olen käynnyt kaupungilla ja nähnyt jonkun verran kavereita. Se ei vaan riitä minulle. Nyt huomaan tosiaan sen, että on hyvä juttu kun se poveria-hanke alkaa Helmikuussa. Sinne on toki aika pitkä aika. Pitää vaa yrittää jotenkin saada sillein, että en ole paljon kotona. Ja sillein taas, että en ole koko ajan menossa jonnekin. Kun myös on tärkeetä pysähtyy ja olla vaan kotona.
Keskiviikkona menen katsomaan minun sosiaalityöntekiää kun kuulun viellä jälkihuoltoon. Olen siis asunnut laitoksissa. Ja sos.työntekiällä on joku pieni yllätys jouluksi.
Tämä on ihan kamalaa! Muistan tämän kun muutin omille laitoksesta. Minut vietiin iki omaan ensimmäiseen kotiin ja viimeiset tavarat tuotiin kotiini. Kun laitoksen ohjaaja lähti, jäin istumaan olohuoneen lattialle ja siinä vierähti pari kyyneltä. Se oli ihanaa mutta pelottavaa. En uskaltannut puhua siitä, että minua pelotti ihan oikeasti se muutto omaan kotiin. Olin tottunnut siihen, että joku on koko ajan läsnä ja sitten olenkin yhtä äkkiä ihan yksin "isossa asunnossa" vaikka ei se iso ollut. Aivan yksin ei aikuisia kieltämässä. Muistan kuinka odotin sitä, että pääsen asumaan yksin omaa kotiin. "Saa tehdä ihan mitä vaan" "Saan käyttää vapaasti rahaa" hups, rahat menikin laskuihin ja ruokiin.
Paras hetki oli kyllä se, että sain olla rauhassa ja yksin. Pienen hetken päästä tuli elämääni tositosi rakas meinaan minun iki oma ensimmäinen koira Elmo!
Mutta toki sitten tosiaan alkoi minun sairastuminen yms...
Asuin n.2 vuotta kai yksin, en muista. Sitten kun sisko muutti Lahteen halusimme asua kahdestaan. Siinä minua harmittaa se, että minä en ehtinnyt asua siskon kanssa kunnolla. Meinaan olin sairaalassa sen 1 vuoden 6 kuukautta. Muutimme sitten erikseen, viime Heinäkuun loppu puolella.
Nyt kun olen asunnut kohta 3 vuotta yksin. En osaisi ajatella asua esim. jossain laitoksessa. Ja tämän jälkihuollon taipaleen aikana olen oppinnut elämään yksin tukineen ja nyt olen pari kuukautta ollut ilman laitoksen jälkihuoltoa, se laitoksen jälkihuolto ei tuntunnut oikealta. Vaikka he olivat vuoden vai kaksi minun elämässäni. Toki kyllä sieltäkin sain tukea, mutta olen nyt oppinnut elämään yksin ilman sitä, että jatkuvasti joku aikuinen käy kerran tai kaksi viikossa. Onhan minulla kotihoito mutta, se on ihan eri asia. Tai ainakin minun mielestä. Mutta toki voi olla mahdollista, että edes kotihoito ei käy enään hirveän pitkään minun luonani. Joka olisi minulle helpotus. Ja onhan mulla avohoito minun tukena, en pärjää viellä ihan omillani. Minulla on sellaiset "sairaudet" Sekin aika koittaa jossain vaiheessa, että avohoitokin loppuu jossain vaiheessa. Tai ainakin minä olen ymmärtännyt niin! Se ei ole helppoa itsenäistyä, siihen tarvitsee aikaa. Ainakin ne jotka on asunnut laitoksessa. Toki tämä on vaan minun mielipiteeni!
Sori, hyppäsin aiheesta toiseen. Jotenkin tuli vaan mieleen kun sain tänään sos.työntekiältä tänää viestin ja jälkihuolto on loppu suoralla kun täytän Helmikuussa 21- vuotta.
Kommentit
Lähetä kommentti