Kotiutuminen/ arki / vointi & koulutus pohdintaan
Lähdin viime viikon keskiviikkona aamusta poveriaa ja sieltä sain lähteä suoraan kotiin. Keskiviikkona näin kaupungilla nopeasti siskooni. Siitä kävin tiputamassa kelaan postilaatikkoon liitteitä.
Torstaina siivoilin aamusta, lähdin torstaina PHKS:ssään fyssärille. Miesystävä odotti minua sielä. Siitä lähdimme yhdessä miesystävän kotiin. Sit aika koitti kun piti lähteä kotia päin.
Perjantaina oli palaveri. Mikä meni hyvin, vaikka tuli hiukan muutoksia. Tepolilta piti tulla käymään minun luona pari kertaa viikossa, mutta joudun mennä tepolille kaksi kertaa viikossa. Sunnuntaihin asti sain miettiä mitkä päivät olen sielä.
Kun lauantaina äiti oli saannut siivottua, niin äiti otti Elmon vasta vuorosesti Elmon hoitoon, Ja sisko lähti moikkaamaan ystäviä Hämeenlinnaan. Minulla oli koko aamupäivä siihen, että olin kolmen koiran kanssa. kun menin poikaystävälle ja sieltä lähdimme linja-autolla minun kotiin päin. Miesystävä tuli yöksi lauantaista-sunnuntaihin. Sunnuntaina miesystävä lähti yhdeksän jälkeen kotiin päin. Miesystävä oli tosi herttainen, kun hän teki meille ruokaa ja voin sanoa, että siitä tuli tosi hyvää. Ruokana oli siis kanakastiketta ja keitimme riisiä kastikkeen kanssa.
Eilen oli poveria, alussa käytiin hyvä uni juttu ja kirjoitettiin itsellemme kirjeet jotka saamme kun kursi on loppussa. Poveriassa oli kyllä aiheena vapaa-aika, menimme Lahdessa seinäkiipeilemään. Aluksi piti lähteä kävellen, mutta porukka sai ohjaajat mukaan siihen menemme autolla.
Poverian jälkeen menin kahden kursilaisen kanssa kahville. Siitä sitten lähdin kelaan istumaan. Istuin melkein kaksi tuntia. Meinasi kyllä mennä hermo kelassa, en koskaan toisten mene. Jos vaan ei ole pakko.
Tänään piti olla palaveri, mutta minut uloskirjataan puhelimetsin. Toki jouduin mennä päksiin (keskussairaalaan) 07.00 labroihin. Yllätyksenä odotti se, että labra aukeaa vasta kello kahdeksan. Minä pääsin vasta 8.30! Ja tosiaan tepolin piti alkaa käymään minun luona, eikä minun sinne. Valitsin tosiaan päivät tepoliin ja ne on tiistain ja torstain. Menen kello 16.00 tepolille ja syön siellä päivällisen. tänään en mene sinne, koska muuten koko päivä on linja-autossa istumista.
Maanantai aamuna kotihoito alkoi käymää vanhaan tapaan "jakamaan" (antamaan) lääkkeet. Aamuin ja illoin. Kotihoito on kallista lystiä. Sille nyt en voi oikein muuta, kuin odottaa oikeaa hetkeä. Koska minuun luotetaan, että olen ihan oikeasti sitoutunnut lääke hoitoon. Tiedän hyvin senkin, että minuun ei ihan heti luoteta. On ollut aika usein lääkkeiten kanssa ongelmia. Mutta lääkkeitten "pelleilyt" on ihan oma vika, ei kenenkään muun. Nyt on aika näyttää, että olen sitoutunnut lääke hoitoon 100% Toki se vie jonkin aikaan, että luottamus kasvaa. Minulla ja minun miesystävälle tuli 7.3.17 kaksi kuukautta täyteen.
Tällä viikolla on paljon erillaisia menoja, mutta onneksi saan olla viikonlopun taas ihan kotona ja käydä äitillä. Ja olla mieystävän kanssa!
Vointini: Olen innoissaan, mutta samalla pelottaa. Pelkään sitä, että kuinka kauan pystyn syömään lääkkeitä...!? Kyllä olen sitoutunnut lääkkeisiin 100% Kun on tarpeeksi hyvä vointi, niin tulee ajatus "enhän mä tarvitse näitä lääkkeitä" Tiedän, että lääkkeiten avulla pysyn hyvässä kunnossa.Nyt vaan kamppailen asian kanssa, että tarvitsen lääkettä ja yrittää hyväksyä asian. Asia on tosiaan kaksi piippuinen asia. Tiedän, että tarvitsen lääkettä. Jotta pysyn hyvässä kunnossa. Ilman lääkeitä se ei vaan onnistu. Sen nyt huomasin kun olin neljä päivää ilman lääkkeitä siinä tammikuussa, niin ei mennyt kuin se neljä päivää. Vointini huononi sillein, että en tiennyt enää mikä on järkevää ja mikä ei ole. Ajatukset olivat solmussa.
Vointini on tasapainoinen. Jaksan tehdä paljon asioita, kuin pari kuukautta sitten. Ja sitten tosiaan se, että tunnen olevan jollekin hyvin tärkeä ihminen. Loppuen lopuksi kun ajattelen, että kenelle olen tärkeä. Nimilistaan tulisi tosi paljon nimiä, ehkä loputomiin. Mutta erittäin tärkeä on minun miesystävä jota rakastan yllin kyllin!
Olen kumminkin tosi tasapainoinen tällä hetkellä ja voima varoja on tosi paljon. Kumminkin pelottaa miten lähtee käyntiin arki kotona ja miten jaksan kaikki koti arjen pyörittää. Mutta löytyy tahtoa ja voimaa siihen, että saan hyvän elämän pyöritettyä kotona elmon kanssa. Ja kaikki sen mitä minun arkeen kuuluu mm. tepoli, poveria ja vakun ajat. Uskon, että olen tällä hetkellä niin paljon vahvempi mitä ennen olen ollut. Ja se vielä lisää tahdon voimaan siihen, että saan asustaa Elmon kanssa kahdestaan omassa kodissa. Eikä enään tule koskaan osasto jaksoja. Ei KOSKAAN! Jos joudun vielä kerran osastolle se tarkoittaa sitä, että joudun muuttaa palvelu asumiseen. Nyt olen valmis puhumaan rehellisesti äitille asioita kuten vakun sairaanhoitajalle ja jopa niistä vaikeista asioista.
Tosiaan eilen oli ensimmäinen kerta, kun lähdin kodista poveriaan, ainakin eilinen aamu meni tosi hyvin. Käytin koiran ulkona ja sen jälkeen join aamukahvit. Uskon toden teolla, että olen OIKEASTI tasapainossa. Kuhan joka aamu kun on poveria niin nousen ylös sängystä ja lähen ryhmään. Väsymys häviää kumminkin aamun mennessä ohi ja kun on jotain tekemistä niin "väsymys katoaa"
Koulutus: Minulla on edelleen paikka Hämeenlinnassa, sosiaali-ja terveysalalle. Olen kumminkin alkannut kallistumaan siihen suuntaan, että aloittaisinkin oppisopimuksella koulutuksen. Joko vanhusten tai vammaisten kanssa. Jos noista kahdesta pitäisi päättää kumpi olisi ykkönen, niin se olis vammaisten kanssa työskentely. En tiedä kunnolla, miksi juuri vammaiset. Se on ollut aika kauan pinnalla, että joskus haluan olla vammaisten kanssa yhteistyössä. Kun taas olin peruskoulussa sielä minulla oli mielessä lapset. Kun kävin Hämeenlinnassa silloin olevaa hoiva-avustajan valmentavavalla. Ja kävimme pitämässä vammaisten ihmisille virikehetkeä, pelasimme lauta pelejä. Ja sen jälkeen on noussut pitaan vammaistyö, mutta toki myös vanhukset ovat ihania. Jos he ovat vielä sillein hyvässä kunnossa.
P.s Olen pahoillani kun monta asiaa tuli yhteen postaukseen! Toivon mukaan ei häiritse teitä! :)
Ja osat kuvat ovat voinut vilahtaa jo täällä blogin puolella, mutta älkää antako sen häiritä!
Torstaina siivoilin aamusta, lähdin torstaina PHKS:ssään fyssärille. Miesystävä odotti minua sielä. Siitä lähdimme yhdessä miesystävän kotiin. Sit aika koitti kun piti lähteä kotia päin.
Perjantaina oli palaveri. Mikä meni hyvin, vaikka tuli hiukan muutoksia. Tepolilta piti tulla käymään minun luona pari kertaa viikossa, mutta joudun mennä tepolille kaksi kertaa viikossa. Sunnuntaihin asti sain miettiä mitkä päivät olen sielä.
Kun lauantaina äiti oli saannut siivottua, niin äiti otti Elmon vasta vuorosesti Elmon hoitoon, Ja sisko lähti moikkaamaan ystäviä Hämeenlinnaan. Minulla oli koko aamupäivä siihen, että olin kolmen koiran kanssa. kun menin poikaystävälle ja sieltä lähdimme linja-autolla minun kotiin päin. Miesystävä tuli yöksi lauantaista-sunnuntaihin. Sunnuntaina miesystävä lähti yhdeksän jälkeen kotiin päin. Miesystävä oli tosi herttainen, kun hän teki meille ruokaa ja voin sanoa, että siitä tuli tosi hyvää. Ruokana oli siis kanakastiketta ja keitimme riisiä kastikkeen kanssa.
Eilen oli poveria, alussa käytiin hyvä uni juttu ja kirjoitettiin itsellemme kirjeet jotka saamme kun kursi on loppussa. Poveriassa oli kyllä aiheena vapaa-aika, menimme Lahdessa seinäkiipeilemään. Aluksi piti lähteä kävellen, mutta porukka sai ohjaajat mukaan siihen menemme autolla.
Poverian jälkeen menin kahden kursilaisen kanssa kahville. Siitä sitten lähdin kelaan istumaan. Istuin melkein kaksi tuntia. Meinasi kyllä mennä hermo kelassa, en koskaan toisten mene. Jos vaan ei ole pakko.
Tänään piti olla palaveri, mutta minut uloskirjataan puhelimetsin. Toki jouduin mennä päksiin (keskussairaalaan) 07.00 labroihin. Yllätyksenä odotti se, että labra aukeaa vasta kello kahdeksan. Minä pääsin vasta 8.30! Ja tosiaan tepolin piti alkaa käymään minun luona, eikä minun sinne. Valitsin tosiaan päivät tepoliin ja ne on tiistain ja torstain. Menen kello 16.00 tepolille ja syön siellä päivällisen. tänään en mene sinne, koska muuten koko päivä on linja-autossa istumista.
Maanantai aamuna kotihoito alkoi käymää vanhaan tapaan "jakamaan" (antamaan) lääkkeet. Aamuin ja illoin. Kotihoito on kallista lystiä. Sille nyt en voi oikein muuta, kuin odottaa oikeaa hetkeä. Koska minuun luotetaan, että olen ihan oikeasti sitoutunnut lääke hoitoon. Tiedän hyvin senkin, että minuun ei ihan heti luoteta. On ollut aika usein lääkkeiten kanssa ongelmia. Mutta lääkkeitten "pelleilyt" on ihan oma vika, ei kenenkään muun. Nyt on aika näyttää, että olen sitoutunnut lääke hoitoon 100% Toki se vie jonkin aikaan, että luottamus kasvaa. Minulla ja minun miesystävälle tuli 7.3.17 kaksi kuukautta täyteen.
Tällä viikolla on paljon erillaisia menoja, mutta onneksi saan olla viikonlopun taas ihan kotona ja käydä äitillä. Ja olla mieystävän kanssa!
Vointini: Olen innoissaan, mutta samalla pelottaa. Pelkään sitä, että kuinka kauan pystyn syömään lääkkeitä...!? Kyllä olen sitoutunnut lääkkeisiin 100% Kun on tarpeeksi hyvä vointi, niin tulee ajatus "enhän mä tarvitse näitä lääkkeitä" Tiedän, että lääkkeiten avulla pysyn hyvässä kunnossa.Nyt vaan kamppailen asian kanssa, että tarvitsen lääkettä ja yrittää hyväksyä asian. Asia on tosiaan kaksi piippuinen asia. Tiedän, että tarvitsen lääkettä. Jotta pysyn hyvässä kunnossa. Ilman lääkeitä se ei vaan onnistu. Sen nyt huomasin kun olin neljä päivää ilman lääkkeitä siinä tammikuussa, niin ei mennyt kuin se neljä päivää. Vointini huononi sillein, että en tiennyt enää mikä on järkevää ja mikä ei ole. Ajatukset olivat solmussa.
Vointini on tasapainoinen. Jaksan tehdä paljon asioita, kuin pari kuukautta sitten. Ja sitten tosiaan se, että tunnen olevan jollekin hyvin tärkeä ihminen. Loppuen lopuksi kun ajattelen, että kenelle olen tärkeä. Nimilistaan tulisi tosi paljon nimiä, ehkä loputomiin. Mutta erittäin tärkeä on minun miesystävä jota rakastan yllin kyllin!
Olen kumminkin tosi tasapainoinen tällä hetkellä ja voima varoja on tosi paljon. Kumminkin pelottaa miten lähtee käyntiin arki kotona ja miten jaksan kaikki koti arjen pyörittää. Mutta löytyy tahtoa ja voimaa siihen, että saan hyvän elämän pyöritettyä kotona elmon kanssa. Ja kaikki sen mitä minun arkeen kuuluu mm. tepoli, poveria ja vakun ajat. Uskon, että olen tällä hetkellä niin paljon vahvempi mitä ennen olen ollut. Ja se vielä lisää tahdon voimaan siihen, että saan asustaa Elmon kanssa kahdestaan omassa kodissa. Eikä enään tule koskaan osasto jaksoja. Ei KOSKAAN! Jos joudun vielä kerran osastolle se tarkoittaa sitä, että joudun muuttaa palvelu asumiseen. Nyt olen valmis puhumaan rehellisesti äitille asioita kuten vakun sairaanhoitajalle ja jopa niistä vaikeista asioista.
Tosiaan eilen oli ensimmäinen kerta, kun lähdin kodista poveriaan, ainakin eilinen aamu meni tosi hyvin. Käytin koiran ulkona ja sen jälkeen join aamukahvit. Uskon toden teolla, että olen OIKEASTI tasapainossa. Kuhan joka aamu kun on poveria niin nousen ylös sängystä ja lähen ryhmään. Väsymys häviää kumminkin aamun mennessä ohi ja kun on jotain tekemistä niin "väsymys katoaa"
Koulutus: Minulla on edelleen paikka Hämeenlinnassa, sosiaali-ja terveysalalle. Olen kumminkin alkannut kallistumaan siihen suuntaan, että aloittaisinkin oppisopimuksella koulutuksen. Joko vanhusten tai vammaisten kanssa. Jos noista kahdesta pitäisi päättää kumpi olisi ykkönen, niin se olis vammaisten kanssa työskentely. En tiedä kunnolla, miksi juuri vammaiset. Se on ollut aika kauan pinnalla, että joskus haluan olla vammaisten kanssa yhteistyössä. Kun taas olin peruskoulussa sielä minulla oli mielessä lapset. Kun kävin Hämeenlinnassa silloin olevaa hoiva-avustajan valmentavavalla. Ja kävimme pitämässä vammaisten ihmisille virikehetkeä, pelasimme lauta pelejä. Ja sen jälkeen on noussut pitaan vammaistyö, mutta toki myös vanhukset ovat ihania. Jos he ovat vielä sillein hyvässä kunnossa.
P.s Olen pahoillani kun monta asiaa tuli yhteen postaukseen! Toivon mukaan ei häiritse teitä! :)
Ja osat kuvat ovat voinut vilahtaa jo täällä blogin puolella, mutta älkää antako sen häiritä!
Oot kaunis ❤ ihana postaus taas 😘
VastaaPoista