i´m not so strong anymore!

Olen tässä pari päivää mietinnyt, että miksi juuri minä..? Enkä saa siihen koskaan vastausta. Joudun elämään pitkään kysymysmerkillä kunnes, pystyn hyväksymään itseni juuri sellaisena kun olen.
On alkannut menemään parempaan suuntaan tämä vointini. Pikku hiljaa eteen päin, niin tulen olemaan aina päivä kerrallaan vahvempi ja vahvempi. Sitä ainakin toivon.
Eilen surulisia uutisia, mutta niistä en puhu vielä, koska ne ei oo viel varmoja.
Tämä päivä on ollut hyvä, mutta myös niitä huonompia hetkiä on mahtunnut tähän päivään.
Enemmän on ollut niitä hyviä hetkiä kuin huonoa. Huonoista hetkistä olen päässyt eroon musiikin kuuntelun ajaksi. Ja kirjoitannut päiväkirjaan ne asiat mitkä mieltä painaa.
~Elämä on varjoa ja valoa~ Musta tuntuu että, minulla on enemmän varjoa kuin valoa tässä elämän tilanteessa. Paitsi tänä päivänä minulla on kyllä ollut valoa enemmän kuin varjoa. Tänään oon kyllä itkennyt asioiten takia, koska ne on minulle tosi tärkeitä asioita minulle. Ne asiat aina haudataan tosi syvälle maahan, eikä niitä pysty nostaa ylös niitä enään. JOS menetän... Ei en voi vielä puhua siitä, koska se ei ole vielä varma asia. Minä olen kyllä varma siitä asiasta, tai ainakin 50% varma. Jos olen väärässä niin minä ihmettelen suuresti asiaa. Tosiaan vaihoin viikonloppuna kuntotusosastolle, koska edellisellä osastolla tapahtu mitä tapahtu. Sitä en viitsi kirjoittaa. Sen verran voin sanoa että, se säikäytti minua toosi paljon. Nyt olen tosi ahdistunnut asiasta. Enkä ole puhunnut asiasta paljoon mitään kun siitä ei voi kuulemma keskustella. Se jo tapahtunnut ja siihen on puututtu.

Minun mielestä siitä pitäis vielä jonkin verran keskustella minun kanssa.

~Pelastakaa mut, jos vangiksi jään! Jos kuulet, mun huuodon melun alle jääneen. Se on viimeinen viesti ja mitä jäljellä on~ Toivoisin jos kaikki ymmärtäis, tuskani. Ei niin vaa tapahdu. Saan vertais tukea, jonkin verran tieltyiltä kavereilta, mutta ei se ole paljoon. Koska sillon ne myös puhuu omasta pahasta olosta tai sitten ne ei kerro niitten olosta, vaa sanoo että "en minä voi sinua rasittaa" No se rasittaa jo siinä kun tulee kysymyksiä kysymyksien perään. Eiei ei se auta, vaa se että kuuntelee ja kannustaa nousemaan ylös kuopasta. Eikä sitä että "hö" "ok" Jotain niin typeria vastauksia mitä ikinä voi olla, Tai sit ihmiset ei vaan halua kuunella minua, vaan haluavat heittää mun hartioille kaiken "paskan" jotta en selvisi omien ongelmien kanssa. Kai mä oon vaan niin hyvä kuuntelia että, on helppo tulla juttelemaan. Ja sitäkin olen mietinnyt heti kun minulla menee huonosti, niin parilla kaverilla menee aina kanssa huonosti. Onko se jotenkin hienoa, että menee huonosti!? Olisin tyytyväinen jos minulla menis paremmin, ja pystyisin käymää koulua ja olla oikeitten ystävien kanssa ja rakkaitten kavereitten kanssa.