Heissulivei!

Oon itsestäni tosi ylpeä, meinaan tänään oli uloskirjaus päivä! Olin aika huonossa kunnossa kun menin sairaalaan. Ja en minun mielestäni ollut näin hyvässä kunnossa kun kotiuduin viimeksi! Koska sillon kun kotiuduin 9.8.16 minulla oli kotona uniongelmia ja muutakin ongelmia. En ollut huonossa kunnossa mutta, jokin vaan sillon mätti. 10.8.16 alkoi koulu en ehtinnyt rakentamaan sitä arkea mitä minun olisi pitännyt rakentaa ennen koulun alkua. Koulu alkoi "liian nopeasti" sitten siinä alkoi pyörimään kotihoito, toki onhan mulla nytkin. Nyt sen saa pyörimään paremmin tähän minun arkeen.
Ja jos mun kuntoutus jatkuu tähän malliin, niin pääsen syksyllä jatkamaan koulua.
Pelästyin vähän kun lääkäri sano että, avohoidossa katsotaan sitten että, jatketaanko minulla saikkua. Onneksi lääkäri sanoi loppuun jos kuntoutuminen jatkuu tähän tahtiin niin pääsen syksyllä opiskelemaan ja se on minun tavoite. Ja uskon tosi paljon siihen että, pystyn jatkamaan syksyllä koulua. Pystyisin nyt jo jatkamaan. Tärkeintä nyt on kumminkin viellä jatkaa kuntoutumista että, olen tosi vahva kun koulu alkaa.

Ennen koulua jos pääsen poveria-hankkeeseen menen sinne ja se kestää justiin sen ajan kun koulu alkaa. Poveria-hanke alkaa Tammikuussa ja haastattelu sinne on 2.12.16
Luulin ihan oikeasti että, minun hoito vaan venyy ja venyy kun siiryin 6-osastolle (kuntoutusosastolle) siellä ehti tapahtua vaikka mitä. Jostain sain voimaa ja ajatuksen että, tämä ei ole minun elämä. Minun elämä on se että, pääsen opiskelemaan syksyllä ja nauttimaan nuoren naisen elämää. Rakennan ennen koulua tosi hyvän arjen (elmon kanssa) ja kaikkien avohoidon kanssa, kotihoidon kanssa. Tietenkin toivon että, ei tarvisi kotihoitoa pitkään. Näin alkuun kumminkin on hyvä että, kotihoito on minun osa arkea ja "turvaa" lääkehoidon. Minulla on hyvä olo. Tuntuu siltä että, "mihin tarviin lääkkeitä" Tarvitsen lääkkeitä jotta pystyn elämää ilman sairaalaa ja osastoa.
En missään nimessä halua enään mennä osastolle haluan opiskella päästä töihin. Ja tietenkin nauttia omasta elämästä. Ilman ääniä, ilman ahdistusta, ilman kaikkea inhottavaa tunnetta.
Olen puhunnut Sarista täällä, ja hänestä on tullut mulle tosi tärkeä vaikka joku ano tuli haukkumaan hänet viesti ketjuun! Minä ja Sari pysytään ystävinä, ainakin toivon niin.

Ollaan suuniteltu kaikkea kivaa kun kummatkin on kotiutunnut nähdään. Toivon vaa että, kaikki mitä me ollaan suuniteltu niin toteutuu. Minulla ei ole paljon ystäviä.
Voisin vaa hehkutaan kuinka ihana olo minulla on ja kuinka ylpeä olen itsestäni että, olen antannut itselleni aikaa parantua! Jos en olisi hakennut aikaisemmin apua vois olla että, olen viellä osastolla ja huonomassa kunnossa. Mitä sitä jossitella.
Tällä hetkellä olen kotona Elmon kanssa ja kirjoitan blogia kun samalla katson  sivu silmällä telkkaria ja odottelen että, koti hoito tulee käymään "antamassa" lääkkeet! Sitten salkkareitten jälkeen menen käyttämään Elmon pihalla ja annan ilta ruuan. Syön myös itse jotakin pientä.
Huomenna on tiedossa siivous päivä.
Ensiviikolla pitäisi mennä käymään päksissä kun "pitää käydä yksi ryhmä loppu" En oikein tiedä että, meniskö vai eikö. Menen koska nään Sarin! Voin vaan näin lopuksi sanoa että, olen tosi onnellien/iloinen kaikkea mahdollista!