Mikään ei tätä onnea poista!
Ensinäkin sanon että, olen onnellinen! Siis ihan oikeasti onnellinen! En tiedä mistä aloittaisin.
Olin viikonloppuna kotijaksolla Lauantaista sunnuntaihin. Sisko tuli minulle yöksi. Mutta päivän hän oli Hämeenlinnassa. Lauantaina kun menin kotiin niin menin ensiksi äitille. Jonkin ajan kuluttua lähdimme ostaa kaupasta ruokaa. Kaupan jälkeen tehtiin rosolli sunnuntaiksi, jonkin ajan päästä menin kotiin. Äiti tuli käymään kun piti siivota ja tiskata ja pestä pyykkiä. Menin kuudelta saunaa. sisko oli joskus oisko ollut kahdeksan aikaan, mentiin sillein vastaan kun äiti kävi hakemaan minun maton R-kioskilta koska, äiti tilasi hänen nimillä. Kun ei teidetty miten pääsen lomille yms...
Lääkkeitten kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Josta olen tyytyväinen ja siitä että, minulle on löydetty vihdoin viimein se oikea lääke ja olen sitoutunnut lääkehoitoon. Kuten olen aikaisemmin sanonnut.
Sunnuntaina sisko auttoi siivoomisessa, imuroitiin, pyyhittiin pöylyt ja pestiin pyykkiä, koska melkein kaikki lakanat oli likaisina, koska VELI :D
Palailin Sunnuntaina osastolle, kotijakso meni tosi nopeasti. Sisko saattoi minut kaupungille Hilman kanssa. Maanantaina alkoi "osasto arki" Eli oleskelua suurin osa päivästä. Tänään oli 12.30 fyssärille aika. Lämmiteltiin hartioita ja lopuksi hän hieroi minua. Huomenna on päiväjakso ja tarkoitus olis että, maalataan veljen kanssa olkkarin seinä ja laitetaan katto valaisin joka on pitännyt laittaa kun muutin kiveriöön mutta, se on jäännyt ja huomenna menen 16.00 kun sisko on päässyt töistä menemme kaupungille. Ostan ainakin yhdet uudet farkut. Sen tiedän että, huominen päivä menee tosi nopeasti. Sillä pääsen huomenna lähtemään vasta 12.00 tai ehkä jo hiukan aikaisemmin. Perjantaina menen Suvin kanssa peliin. Vihdoin viimein koska, en päässyt viime vuona peliin kun olin osastolla kiini aika paljon. Suuniteltiin että, ennen peliä mentäis kuvailemaan. Ehkä myös menen viikonloppuna siskon kanssa uimaan jos sisko ei nää kavereita.
Miksi olen onnellien!? Yksi syy on se että, en ole voinnut näin hyvin pitkiin aikoihin ja toiseksi tässä kuussa on uloskirjaaminen olen ollut vaan 3kk! Pelkäsin että, hoito vaan venyy ja venyy mutta, niin ei tapahtunnut! Otin avun ajoissa vastaan vaikka, "kiukuttelin" täällä."En tarvitse apua" Alussa oli lääkkeitten kanssa ongelmia mutta, nyt ei ole. Kotihoito tulee joksikin ajaksi antamaan lääkkeet ihan minun turvalisuuden vuoksi,
Tuun sunnuntaina takas osastolle, olen yhden yön osastolla. Pääsen maanantaina kotiin tai kotijaksolle torstaihin asti. Olen yhden yön osastolla ja lähden perjantaina kotiin päin ja seuraavalla viikolla on uk (uloskirjaus) Mutta en tiedä mihin päivää asti olen sitten, se selviää ensi viikon torstaina kun tulen 14 takas osastolle ja osallistuu tosi tyhmää ryhmää, josta en ymmärrä mistään mitään. Kiltisti kuuntelen ja yritän kuunella. Olen vaa niin iloinen/onnellinen kuinka nopeasti selvisin tästä kamppailusta. Olen ylpeä itsestäni. Ja se kun olen tutustunnut täällä yhteen mahtavaan tyyppiin niin aika kuluu tosi nopeasti. Enään 2 viikkoa siihen että, pääsen pois osastolla. En kyllä ole osastolla kuin pari hassua päivää kun on niin paljon kotijaksoa. Olen tosi kiitollinen että, paranin näin nopeasti. En ois uskonnut että, tapahtuu näin nopeasti tämä pääsy pois. 3kk on tosi paljon mutta, paljon vähemmän kuin se puolitoista vuotta. Oon onnellinen en voi muuta sanoa!
Huomenna alan jo kantamaan tavaroita pois, tai noh enimikseen mulla on vaatteita täällä. Reppu on jo huomista varten pullollaan ja viikonloppuna vie osia vaatteita pois, koska en tosiaan ole kun sen pari hasssua päivää. En usko tätä todeksi. On varoitettu että, voi tulla notkahduksia. Niille en saa antaa "valtaa" Ja olen oppinnut puhumaan niin uskon että, nyt on helpompi alkaa käymää avohoidossa juttelemassa, niin rohkeasti kuin mitä olen pystynnyt puhumaan täällä.
Veikkaan että, se voi olla mulle tosi vaikeeta kun en ole tavannut avohoidon sairaanhoitajaa kun pari hassua kertaa. Rakennan häneen luottamuksellisen suhteen mutta, siinä voi mennä oma aikansa. Uskon että, se onnistuu. Minulla on kova tahto siihen, en edes käsitä kuinka kova tahto mulla on rakentaa uutta ja parempaa elämää. Kun pitkään olin että, ei minun elämässä ole mitään järkeä "olen sairas" Minulla on sairaus mutta, lääkkeiten avulla minulla mahdollisuus elää normaalia elämää ja niin aion tehdä. En enään luovuta helposti, vaan sitkuttelen vaikeat vaiheet ja huomaan taas että, olen voittaja. Kuten nyt huomasin että, olen selätännyt pahan olon. Ja viimeiseksi sanon sen että minulla ei ole enään ikinä paluuta osastolle ei koskaan! Hyvää päivän jatkoa!
Olin viikonloppuna kotijaksolla Lauantaista sunnuntaihin. Sisko tuli minulle yöksi. Mutta päivän hän oli Hämeenlinnassa. Lauantaina kun menin kotiin niin menin ensiksi äitille. Jonkin ajan kuluttua lähdimme ostaa kaupasta ruokaa. Kaupan jälkeen tehtiin rosolli sunnuntaiksi, jonkin ajan päästä menin kotiin. Äiti tuli käymään kun piti siivota ja tiskata ja pestä pyykkiä. Menin kuudelta saunaa. sisko oli joskus oisko ollut kahdeksan aikaan, mentiin sillein vastaan kun äiti kävi hakemaan minun maton R-kioskilta koska, äiti tilasi hänen nimillä. Kun ei teidetty miten pääsen lomille yms...
Lääkkeitten kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Josta olen tyytyväinen ja siitä että, minulle on löydetty vihdoin viimein se oikea lääke ja olen sitoutunnut lääkehoitoon. Kuten olen aikaisemmin sanonnut.
Sunnuntaina sisko auttoi siivoomisessa, imuroitiin, pyyhittiin pöylyt ja pestiin pyykkiä, koska melkein kaikki lakanat oli likaisina, koska VELI :D
Palailin Sunnuntaina osastolle, kotijakso meni tosi nopeasti. Sisko saattoi minut kaupungille Hilman kanssa. Maanantaina alkoi "osasto arki" Eli oleskelua suurin osa päivästä. Tänään oli 12.30 fyssärille aika. Lämmiteltiin hartioita ja lopuksi hän hieroi minua. Huomenna on päiväjakso ja tarkoitus olis että, maalataan veljen kanssa olkkarin seinä ja laitetaan katto valaisin joka on pitännyt laittaa kun muutin kiveriöön mutta, se on jäännyt ja huomenna menen 16.00 kun sisko on päässyt töistä menemme kaupungille. Ostan ainakin yhdet uudet farkut. Sen tiedän että, huominen päivä menee tosi nopeasti. Sillä pääsen huomenna lähtemään vasta 12.00 tai ehkä jo hiukan aikaisemmin. Perjantaina menen Suvin kanssa peliin. Vihdoin viimein koska, en päässyt viime vuona peliin kun olin osastolla kiini aika paljon. Suuniteltiin että, ennen peliä mentäis kuvailemaan. Ehkä myös menen viikonloppuna siskon kanssa uimaan jos sisko ei nää kavereita.
Miksi olen onnellien!? Yksi syy on se että, en ole voinnut näin hyvin pitkiin aikoihin ja toiseksi tässä kuussa on uloskirjaaminen olen ollut vaan 3kk! Pelkäsin että, hoito vaan venyy ja venyy mutta, niin ei tapahtunnut! Otin avun ajoissa vastaan vaikka, "kiukuttelin" täällä."En tarvitse apua" Alussa oli lääkkeitten kanssa ongelmia mutta, nyt ei ole. Kotihoito tulee joksikin ajaksi antamaan lääkkeet ihan minun turvalisuuden vuoksi,
Tuun sunnuntaina takas osastolle, olen yhden yön osastolla. Pääsen maanantaina kotiin tai kotijaksolle torstaihin asti. Olen yhden yön osastolla ja lähden perjantaina kotiin päin ja seuraavalla viikolla on uk (uloskirjaus) Mutta en tiedä mihin päivää asti olen sitten, se selviää ensi viikon torstaina kun tulen 14 takas osastolle ja osallistuu tosi tyhmää ryhmää, josta en ymmärrä mistään mitään. Kiltisti kuuntelen ja yritän kuunella. Olen vaa niin iloinen/onnellinen kuinka nopeasti selvisin tästä kamppailusta. Olen ylpeä itsestäni. Ja se kun olen tutustunnut täällä yhteen mahtavaan tyyppiin niin aika kuluu tosi nopeasti. Enään 2 viikkoa siihen että, pääsen pois osastolla. En kyllä ole osastolla kuin pari hassua päivää kun on niin paljon kotijaksoa. Olen tosi kiitollinen että, paranin näin nopeasti. En ois uskonnut että, tapahtuu näin nopeasti tämä pääsy pois. 3kk on tosi paljon mutta, paljon vähemmän kuin se puolitoista vuotta. Oon onnellinen en voi muuta sanoa!
Veikkaan että, se voi olla mulle tosi vaikeeta kun en ole tavannut avohoidon sairaanhoitajaa kun pari hassua kertaa. Rakennan häneen luottamuksellisen suhteen mutta, siinä voi mennä oma aikansa. Uskon että, se onnistuu. Minulla on kova tahto siihen, en edes käsitä kuinka kova tahto mulla on rakentaa uutta ja parempaa elämää. Kun pitkään olin että, ei minun elämässä ole mitään järkeä "olen sairas" Minulla on sairaus mutta, lääkkeiten avulla minulla mahdollisuus elää normaalia elämää ja niin aion tehdä. En enään luovuta helposti, vaan sitkuttelen vaikeat vaiheet ja huomaan taas että, olen voittaja. Kuten nyt huomasin että, olen selätännyt pahan olon. Ja viimeiseksi sanon sen että minulla ei ole enään ikinä paluuta osastolle ei koskaan! Hyvää päivän jatkoa!
Kommentit
Lähetä kommentti