Olen ylpeä itsestäni
Jippuu, oon iloinen mulla on mennyt yli viikko tosi hyvin. Eilen oli tosin hieman hankala olo, menin pyytämään tarvittavaa sain ja helpotti. Otin eilen vähän aikaisemmin iltalääkkeet. Muuten se olisi mennyt siihen että, en olisi otannut ja siitä sit oltais purettu lääkitys. Ja tarvitsen tosiaan lääkettä, muuten äänet saa vallan minusta menen pienenpieneen kuppalaa. Eikä minuun saa kontaktia.
Vaikka menee tosi hyvin mutta, mielialat sahaa päivän mittaa tosi paljon. Toivottavasti saan mielialalääkkeen ja leponexia aletaan nostamaan, kun veriarvot vai lääkepitoisuus oli matalat.
Jännitän huomista meinaan on palaveri. Pelkään että, jouduin palveluasumiseen ja sinne en halua mennä. On koko ajan puhuttu että, kotiudun kotiin. En tiedä mistä tuo pelko johtuu. Muutenkin pelottaa aina kaikki palaverit. liika ihmisiä, puhutaan minun asioista.
Erittäin hyvä uutinen on se että, VOIN saada kotijakson lauantaiksi. Ollaan vähän suuniteltu että, tehtäis pizzaa äitin, siskon kanssa ja samalla olen Elmon kanssa. Elmo on tositosi ikävä, olisi tosi ihana nähdä rakasta Elmoa.
Tässä laskettiin ystäväni kanssa siitä ett, pidentääkö leponexin nostaminen kotiuttamista. Päädyttiin laskelmien mukaan että, ei vaikuta. En tiedä mitä lääkäri tarkoitti sillä että, parisen viikkoa kestää vielä hoito. Onko se 2vk vai 4vk. Tietenkin alkaa pyörimään kotijaksot ja en ole paljon osastolla.
Mä toivon että, selviän osastolta vähä yli 3kk tai olen ollut 3kk osastolla kai. En mä muista mut kumminkin yritän päästä joulukuun alkupuolella pois osastolta ja jotenkin uskon että, pääsen.
Ei oo mitään muuta syytä pitää mua osastolla kui se että, lääkettä pitää nostaa + jos aloitetaan mielialaan lääkettä.
"Miksi olen selvinnyt näin nopeasti spykoosista" Vastaus on se että, tajusin hakea aikaisemmin apua enkä vitkutellut haun apua. Muistan sen päivän kun menin Hämeenlinnan päivystykseen, tiesin koko ajan että, jouduin osastolla. En olisi halunnut mennä osastolle vaan kotiin lepäämään. Kun olin tavannut lääkärin ja se kysy että, haluanko mennä osastolle vastasin: "voin mennä" Sitten iski paniikki ja sanoin asuntolaohjaajalle että, mun on pakko mennä pois itkin en saannut kunnolla henkeä, hän rauhotteli minua ja toi vettä. Olen kiitollinen siitä että, minua autettiin hakemaan apua. Ja kannustettiin. En osaa pukea sanoiksi miten kiitolinen olen niille jotka autannut minua.
Oisko toivomuksia mistä haluatte että, kirjoitan?
Kuvat on sitten tosi vanhoja mutta, ku en ole päässyt kuvailemaan ja nämä kuvat on otettu vuona perunamuusi ja nakki. Eli en muista millon :D
Vaikka menee tosi hyvin mutta, mielialat sahaa päivän mittaa tosi paljon. Toivottavasti saan mielialalääkkeen ja leponexia aletaan nostamaan, kun veriarvot vai lääkepitoisuus oli matalat.
Jännitän huomista meinaan on palaveri. Pelkään että, jouduin palveluasumiseen ja sinne en halua mennä. On koko ajan puhuttu että, kotiudun kotiin. En tiedä mistä tuo pelko johtuu. Muutenkin pelottaa aina kaikki palaverit. liika ihmisiä, puhutaan minun asioista.
Erittäin hyvä uutinen on se että, VOIN saada kotijakson lauantaiksi. Ollaan vähän suuniteltu että, tehtäis pizzaa äitin, siskon kanssa ja samalla olen Elmon kanssa. Elmo on tositosi ikävä, olisi tosi ihana nähdä rakasta Elmoa.
Tässä laskettiin ystäväni kanssa siitä ett, pidentääkö leponexin nostaminen kotiuttamista. Päädyttiin laskelmien mukaan että, ei vaikuta. En tiedä mitä lääkäri tarkoitti sillä että, parisen viikkoa kestää vielä hoito. Onko se 2vk vai 4vk. Tietenkin alkaa pyörimään kotijaksot ja en ole paljon osastolla.
Mä toivon että, selviän osastolta vähä yli 3kk tai olen ollut 3kk osastolla kai. En mä muista mut kumminkin yritän päästä joulukuun alkupuolella pois osastolta ja jotenkin uskon että, pääsen.
Ei oo mitään muuta syytä pitää mua osastolla kui se että, lääkettä pitää nostaa + jos aloitetaan mielialaan lääkettä.
"Miksi olen selvinnyt näin nopeasti spykoosista" Vastaus on se että, tajusin hakea aikaisemmin apua enkä vitkutellut haun apua. Muistan sen päivän kun menin Hämeenlinnan päivystykseen, tiesin koko ajan että, jouduin osastolla. En olisi halunnut mennä osastolle vaan kotiin lepäämään. Kun olin tavannut lääkärin ja se kysy että, haluanko mennä osastolle vastasin: "voin mennä" Sitten iski paniikki ja sanoin asuntolaohjaajalle että, mun on pakko mennä pois itkin en saannut kunnolla henkeä, hän rauhotteli minua ja toi vettä. Olen kiitollinen siitä että, minua autettiin hakemaan apua. Ja kannustettiin. En osaa pukea sanoiksi miten kiitolinen olen niille jotka autannut minua.
Oisko toivomuksia mistä haluatte että, kirjoitan?
Kuvat on sitten tosi vanhoja mutta, ku en ole päässyt kuvailemaan ja nämä kuvat on otettu vuona perunamuusi ja nakki. Eli en muista millon :D
Kommentit
Lähetä kommentti