Iloa, tuskaa, kipua, mutta hyvä voittaa jos antaa siihen mahdollisuuden!

En tiedä, olenko onnellinen, iloinen, surullinen, masentunnut. Vai mitä olen. Jotenkin on tyhjä olo mutta, on toisaalta ajatuksia on liikaa. Hyvä että, saa ajatuksista kiini. Niin moni asia pyörii päässä, en pysty niitä jakaa edes hoitajien kanssa. No toissa päivänä sain sanottua tosi aran jutun, mutta sen sanoin impulsiivisessä tilassa, eilen olis ollut mahdollisuus puhua asiasta. Enpä tietenkään pystynnyt juttelemaan siitä. Olen jossain tietyssä kuplassa, jossa suojelen itteeni ulkomailmasta ja todellisuudesta. Minun olisi aika rikkoa kupla ja lopettaa suojella itseäni. Lopettaa asioitten patoomisen itseeni ja alkaa puhua asioista. Miten saan rikottua kuplan ja suojelmista itseeni, alkaa puhua asioista. Kaikki toi luultavasti jatkuu siitä että, ei ole ollut mahdollisuus rakentaa luotamuksellista suhdetta kenenkään aikuisen kanssa jonka kanssa olisin pystynnyt keskustella asioista sillon kun olisin ollut valmis.
Muistan yhden päivän tai pari kertaa kun minut on raahahtu psykoterapiaan. Ja pelkäsin häntä tosi paljon. Eikä mielestäni ole oikein "kantaa" juttelemaan, jos ei ole valmis.
Mietin että, miten erillainen olisin jos minua ois kuuneltu sillon kun oireeni alkoivat. Eikä vaa jossiteltu ja mietitty mikä minulla on. Oisinko saannut apua nopeammin jos olisin jutellut äitini kanssa!? Turha sitä jossitella. En varmaan olisi tässä tilanteessa, eli osasto kierteessä. Tai sitten olisin! Tuntuu siltä että, olen yksin minun ongelmien kanssa. Kaikki ajattelee, että minulla on pienet ongelmat. Niin ei ole. Eläkään hetki minun kengissä ja kokekaan kaikki se mitä minä koen ja olen koennut! Tämä elämäni ei ole ollut ruusuilla tansimista. Eihän se ole koskaan ruusuilla tansimista. Olispa edes hetken. Saisin nauttia elämästä edes hetken että, ei satu.
Pelkään että, en nää enään sitä elämää mitä minulla olisi ollut ilman osasto kierettä. Miksi minua ei uskottu sillon kun ongelmani alkoivat ja otettu tosissaan!? "Olenko pilannut elämäni"
Olen niin väsynnyt elämääni ja tuskissaan, kukaan ei usko kuinka paha olo minulla on. Vaikea elää, kaikki sanoo "ota niskasta kii" oispa toi niin helppoa.

~ei oo mitää suurta tai pahaa, mist ei selviäis 
sä oot voittaja niin kauan kun sä hengität 
päästä ulos hätähuuto, vaik tuntuis ettet jaksa enää
elämä on kaunis, on vaa yks mahdollisuus elää~
Mä oon niin väsynnyt tähän tilanteeseen, koska kukaan ei usko kuinka paha olo minulla on. Mun on turha valittaa, koska voin parantua. Jos vaan annan siihen mahdollisuuden. Se tunne että, voimat ei riitä kamppailemaan enään parempaa päivää vastaan.
Aloint kirjoittaa tätä pari päivää sitten, joten yhteen asiaan on tullut muutos. Pystyin meinaan eilen lenkillä puhua yhdestä arasta jutusta, jonka sanoin sillon kerran impulsiivisesti. Nyt sain sanottua ehkä huonossa hetkessä mutta, minulle hyvä hetki meinaan ulkona kun olin kävely lenkillä. Siinä ekä puhuttiin hoitajan kanssa ihan niitä näitä. Jossain vaiheessa se keskustelu alkoi liukua, siihen mitä minulle tapahtui yhdellä osastolla. Sain sen kautta sain sanottua tositosi aran jutun. Puhuminen jotenkin vei hartioilta raskaan olemuksen pois. Ei me puhuttu siitä paljon, mutta se merkisti tosi paljon kun sain sanottua sen "pelon" "hävettävän" asian jotenkin pois hartioilta. Tuli jotenkin kevyempi olo. Yritän alkaa puhumaan asioista, mutta minulla kirjoittaminen luonistuu paremmin.
Yksi asia myös sai avautumaan mun silmät, minulla voi olla elämä edessä vielä. En aio luovuttaa vaan ottaa avun vastaa ja parantaa elämäni. PAREMMAKSI! Ja sen teen totaalisesti! Siihen löytyy vihdoin voimaa ja tahtoa. Oli pitkään että, ei ollut enää tahtoa elää ja ei jaksannut kamppaila. Totaalisesti yksi asia sai minut ajattelemaan eri tavalla tätä elämän tilannetta.

Eiköhän nyt yhdessä aloiteta, etsimään parempaa elämää ja tekämään paremman elämisen eteen tötiä! Minä autan teitä kakkia lukioita, ja tsemppaan teitä eteen päin, mikään asia ei ole "noloa" "hevettävä" kaikista asioista voi puhua, jos joku on tapahtunnut menneisyydessä, sitä ei saa teketömäksi. Siitä voi päästä yli. Puhukaa rohkeasti omista ajatuksista ja kokemuksista, se auttaa. Pikku hiljaan tajuan että, puhuminen asioista on paras ratkaisu päästä pois tuskista. Mikään itsemurha ei ole ratkaisu tai paeta asioita! Sinulla meinaan sinulla on hyvä elämä edessä, jos vaan jaksat tehdä sen eteen töitä.
Mulla on vielä vähän vaikea puhua, mutta nyt olen mennyt isoa askelia eteen päin, tietenkin tulee takapakkia. Ei anneta niiden tehdä voittoa.
Elämä ei ole koskaan helppoa, tulee suuria muutoksia elämässä (jonkun läheisen kuolema, sairastumien, kuten minulla, laitos elämä yms) niitä on paljon mutta, jos olet sairastunnut mielenterveys ongelmiin, kuten minä. Niistä voi "parantua" niin että niitä ei näy ulospäin, meinaan syömällä lääkkeitä. Lääke asia on minulle tosi vaikea asia, jostain syystä en hyväksy sitä. Aina kun otan määrätyt pillerit niin koko ajan huomaa että, olen menossa parempaa suuntaan. Ja sitä jatkan koko ajan. Syön pillerit niinkuin ne on tarkoitettu koska, tahtoa halua nauttia elämästä ja elää kivutonta elämää.