Osa 1

Miksi kirjoitan uudelleen itsestäni, moni ei tiedä kuka olen oikeasti. Mitä minun elämässä on tapahtunnut ja mitä jouduin kappailemaan. Näin alkuun sanon tästä voi tulla sekava teksti, aiheet voi pompahtaa asiasta toiseen. Yritän kirjoittaa järkevästi ja vuosi vuodelta mitä muistan ja osia asioita on jo ilmennyt postauksia. Kokoon nyt ne yhteen postaukseen.

Menneisyysteni osasto jaksoilla

Mulla on lukuisia jaksoja psykiatrian osastolla. Kaikki alkoi kun olin 13 vuotias, siitä lähtien olen ensiksi ravannut nuorispsykiatrian osastolla. Asuin silloin kun minulla alkoi ongelmat yhdessä lastenkodissa, kaikki oli hyvin ei mitään ongelmaa. Mutta pikku hiljaa minusta tuli agresiivinen, vihainen halusin kuolla. Ei ollut mitään muuta toivoa kun kuolla. Illat alkoivat menee siihen että, en pystynnyt rauhoittumaan pelkäsin, olin ahdistunnut. Pelotti mennä nukkumaan, en pystynnyt mitenkään rauhoittumaan menemään nukkumaan. Lähin aina pikku hiljaa ylikieroksille. 

Minulle etsittiin apua, menin käymään sihdissä. Sen muistan että, se lääkäri oli tosi mukava.  Siitä en tykännyt että, minulle määrättiin lääke (ketipinor) Aloin syömään sitä mutta, kun en halunnut syödä lääkettä aloin sylkemään lääkkeitä. Jonka jälkeen laitoksen ohjaajat oli yhteidessä sihdin lääkäriin. Hän määräsi että, minun pitää istua 10min ohjaajan seurassa että, en pysty sylkemään lääkettä pois. 

Jonkin aikaa sitten alkoi menemään hyvin.

Sitten koulussa alkoi tet-jaksot, pääsin päiväkotiin. Ehdin pari päivää käymää tetissä, mutta eräänä aamuna minulle. Ei sanottu sitä että, minä lähen nuorisopsykiatrian osastolla. Minulle vaa sanottiin että, minut viedään jonnekin. Se pelotti minua koska en tiedä mistä oli kyse. Sanoin "ei en voi mennä minnekään minulla on tet-jakso" Suutuin siitä. En mennyt autoon, aloin riehumaan. Sitten kun olin laitoksen eteisessä. Ohjaajat meni käymää kansliaan. Päätin että, minä lähden tästä, näin abulanssin. Lähdin juoksemaan lähempään metsään. Minua pelotti tosi paljon kun en tiennyt mistä olis kyse. Pääsin karkuun, pelotti olla lähimmäisessä metsässä. Sillon kun olin metsässä näin että, ambulanssi ja yksi ohjaaja etsi minua ajoivat ympäri teitä. Pelotti olla metsässä, menin takas laitokseen. ituin eteisen penkillä. Tuijotin lasi tauluja. En tiennyt sillon mikä on viiltely, mutta hajotin sen aloin tekemään naarmuja, en tehnyt syviä enkä ehtinnyt kauaa tehdä kun tuli ambulanssi. Siitä me suunattiin nuorispykiatrian osastolla, eikä mulle vielkää kerottu että, mihin minua ollaam viemässä. 

Olin pelossa, en pystynnyt itkemään. Kun olin osastolla, istuin vain ja tujotin ikkunasta ulos. Ja ajattelin mitä minä täälä teen mitä täälä minulle tehdään.

Siitä sitten lähti osastokiere. Jossain vaiheessa kai minulle vaihettiin seruguel prologn (en tiedä kirjoitetaanko tollein) 

Alkoi tulemaan niin paljon osasto jaksoja, niin eräänä päivänä ku olin osastolla ja oli hoitoneuvottelu siinä oli lääkäri laitoksesta ohjaaja, ja sosiaalityöntekijä. Jolloin minulle sanottiin että en palaa enään laitokseen vaihoin sinä päivä laitosta, uuteen laitokseen. Ihmettelin mitä olin tehnyt väärin. Pelotti, sisko jäi sinne laitokseen mistä muutin pois ja kaikki muutkin ihanat ihmiset.

Vaikka vaihoin laitosta niin minun ongelmat ei kadonneet. Ravasin osastolla siltikin ja lääkkeitä syötettiin yms..  

Vaihdoin koulu 9lk koska minua aloitettiin kiusaamaan, syrjittiin haukuttiin kun en syönyt. 

Kun vaihoin koulua tutustuin ihaniiin ihmisiin, ja sieltä tulikin minun yksi tän hetken paras ystävä.

18 vuotiaana muutin omille, mutta ongelmat hävisi siinä kun asuin laitoksessa.

Tosiaan 18 vuotiaana muutin omille pärjäsin hetken omilla kun yritin ekan kerran tehdä itsemurhan, otin lääkkeitä se oli heinäkuuta kun oli isän kuolinpäivä (isä kuoli 2008) Olin tipassa jonkin aikaa ja jouduin juomaa lääkehiilta. Tuo itsemurha yritys ei jäännyt viimeiseksi. Olin epätoivoinen, onneton harhoja eikä kukaan uskonnut. Sillon kävin avaa Hämeenlinnassa, jonkin aikaan sanoin kaikista harhoista peloista mutta, kukaan ei uskonnut. Jaksoin käydä koulua joululomaan asti. Tammikuussa otin yliannostuksen paljon enemmän kun ensimmäisenä kerralla. Makasin kuulemma kodissa sängyllä, en reagoinnut mihinkään, lähdin ambulanssilla akuuttiin, olin tarkkailuosastolla tiputuksessa 4pv sen jälkeen siiryin ensimmäistä kertaan aikuis spykiatrian osastolle. Jolloin tuli määritelemätön ei-elemellinen spyykoottinen häiriö ja olin osastolla vähä reilu kaksi kk. Jotenkin tuli ajatus että, voin hyvin en tarvitse mitään lääkitystä, sairaalan jälkeen käytin viikon lääkitystä, kahden viikon päästä jouduin osastolle 

No itsemurha ei jäännyt vielkää viimeiseksi. Kotiuduin hyvässä kunossa.

Jätin lääkityksen pois, ajauduin taas siihen että, en jaksannut harhat tuli elämään yritin jälleen kerran itsemurhaa, no joka johdatti osastolle. Olin puolitoista vuotta osastolla. Sain apua, oli hyviä hetkiä sitten oli huonoja hetkiä. Kotiuduin 9.8.2016. 10.8.206 alkoi sosiaali- ja terveysalan opinnot. Meni eka viikko tosi hyvin ilman mitään ongelmaa. Aloin kumminkin väsymään olin koulussa ahdistunnut, ilmeentön ei ollut psykoosia vaikka hämeenlinnan päivystyksessä kirjoittettiin että. olin psykoosis. 

Olen jälleen kerran osastolla. 

Mietin aina mikä oli pitäisi mennä toisin että, en olisi joutunnut osasto kierteeseen. 

Myös pikku hiljaa tuli viiltely kuvioihin, mutta koskaan ei ole tarvinnut tikkata. 

Välistä jäi paljon pois, mutta kun täytin tosiaan 13 vuotta, niin sillon minulla alkoi "osasto kierre"

Tämän hetken tilanne

Olen siis jälleen kerran osastolla, ollut kohta 3kk. Asustelen vielä yksikseni Lahdessa. Minulla on hyviä hetkiä mutta, myös niitä huonoja hetkiä. Uusi lääkitys on autannut tosi paljon, kuten yhdessä postauksessa kerroin että, sitä alettais laskemaan alas. Yiritän sanoa huomenna lääkärille että tarvitsen lääkitystä ja se mikä nyt on niin on tosi hyvä lääke mutta, tarvitsen sen rinnalle jonkun mielentasoittavan lääkkeen. Kovasti olen mennyt eteenpäin esim. puhumisessa, uskallan puhua paljon enemmän mitä ennen. Josta olen ylpeä. Tällä hetkellä ei ole koulupaikkaa. Ehdin vielä tässä opiskella vaikka miksä haluan. Ja tämän hetken diaknoosit on tosiaan skitsofrenia, epävakaa personnolisuus häiriö ja impulsiivisyys häiriö. 

Äänet ovat minun kuoleen isän ääni, joka kieltää tekemästä asioita mm. älä syö, älä ota lääkettä ja haukkuvat minua.  

En ole kuullut nyt pariin päivään ääniä, mutta kun kuulen niin vajoan "omaan mailmaa" Minuun ei saa kontaktia, en pysty vastailemaan kysymyksiin. Toivon hartaasti että, tämä osasto jakso on minun viimeinen. Olen elämässäni ollut liian paljon osastoilla. Kyllä kumminkin hyväksyn sen että, olen sairas. Toisinaan en pidä itteäni sairaana. 

Minun unelma ammatti on just lähihoitaja mutta, en tiedä enään pystynkö opiskelemaan sitä alaa. 

Sen tulee näkemään kun vointini paranee.

Kyllä tämän hetken tilanne on parempi, kuin asuin laitoksessa. Minulla oli kun asuin laitoksessa pienen muotoinen syömishäriö. Ja liikunta oli tärkeetä mulle. Ja olenhan minä muuttunnut näillä vuoden aikoina, Kun etsin noita kuvia niin kauhuistuin kuinka erillainen olen minun mielestä tähän nyky hetkeen. Kasvoihin on tullut pyöreyttä mikä on hyvä juttu ja hymyilen kuvissa enemmän mitä ennen. Ennen mul oli vaikae hymyilä kuvissa koska, en tykännyt minun kuvista ku näytin "läskiltä"
Jotenkin ku katsoi noita kuvia niin huvituin kuinka "erillainen" olen. Vaikka olen sama ihminen olen kasvannut aikuisesksi. Onneksi ymmärtää paremmin asioita (sairauksista)
Laitan lopuksi kaksi kuvaa missä olen ihan nuorena, en edes muistannut että, minulla on sellainen kuva tallella.Tai ei ne oo ihan lapsuus kuvia mutta, luokilta jossa olen 5-6

Tässä ja alemmassa kuvassa on viel "pyöreittä" 

Kun vertaa noihin pariin ylempiin kuviin, missä posket on "lomolla" Sen voin sanoa että, onneksi ei syömishäiriö otannut musta valtaa, vaikka halusin laihtua ja en syönyt paljoon mitään.