Tulen aina rakastamaan sinua ja tulet pysymään sydämmessäni!

Nyt se on totta, Elmo meinaan saa uuden kodin. Vanhemmalta naiselta. Oon pidätännyt itkua. Sattuu kun joutuu mietimään, että ei ole enään omaa koiraa. Mutta tämä on vaa Elmon parasta. Tulen aina muistamaan Elmon ja se on aina sydämmessäni. Ja tulen aina rakastaa Elmo. Toivon, että Elmo tietää myös sen. Tämä kaikki tuntuu niin väärältä Elmoa kohtaa, kuin minua kohtaan. Joskus on vaa päästettävä irti josta rakastaa yllin kyllin. Ja minulla on se, että Elmolle joudutaan etsiä uusi koti.
Nainen sanoi, että laittaa kuvia. Pystynkö katsomaan niitä kuvia?
Kysyin äitiltä, että onko mahdollista, että pääsen katsomaan Elmoa joskus. Äiti vastasi, että ei niin usein kun Elmo alkaa ikävöimään. Tämä olisi ollut tiedossa kun aloitan syksyllä uudelleen opinnot ja uskon, että Elmolla tulee olemaan hyvä koti!

Tuun aina rakastamaan sua <3

Olen nyt ollut viikon ja neljä päivää. Päivät on mennyt hitaasti ja välillä nopeammin. Menetin kievarin ruokailut, koska pari ensimmäistä itapalaa meni, vähän huonommin. Parempi osasto tämä on, kuin akuuttiosasto. Rauhallisempi. Pari sääntöä inhoan. Uskon, että niihin tottuu ajan kanssa.
Huomenna luultavasti tulee yksi kaveri katsomaan minua. Jotain muuta tekemistä kuin kökkiä ja katsoa telkkaria. Tai en ole oikein edes katsonnut telkkaria, vaikka se on ollut päällä.

Vointini tällä hetkellä: Olen surullinen, koska joudun luopumaan Elmostani. Muuten vointini on tasainen ja rauhallinen. Itkettännyt aika paljon, kuin ikävöin jo Elmoa tosi paljon. Iltalääkkeetkin on helpompi hakea, vaikka ihmis "paljoos" ahdistaa minua. On tullut syötyä tosi hyvin, ehkä liiankin hyvin. Koska joudun syömään osastolla, niin hoitajat tuovat aika isoja annoksia. Välillä on sillein, että en jaksa syödä. Kiltisti olen syönnyt kaiken mitä on tuotu nenän eteen.
Tällä hetkellä en ole oikein muuta pystynnyt miettimään kuin Elmoa. Tuntuu pahalta vaihtaa kännykän taustakuva, en vaan pysty enään katsomaan Elmon kuvaa.
Minulla ei ole vielä mitään ryhmä lupia tai muuta vastaavaan. Toivon tosi paljon, että saisin ensi viikolla kievarin ruokailut takas. Inhoan syödä osastolla. Päivä kerrallaan kerätään lisää voimia ja lisää voimia. Niin, että ei tule enään osasto jaksoja. Osasto jakso on ollut ihan tarpeeksi.
Hienoin uutinen on se, että 6.2 saan tosiaan aloittaa sen poveria-hankeen ja samana päivänä 13.30 on hoitoneuvottelu. Jännittää jo se hoitoneuvottelu. Mutta onneksi sinne on vielä pari viikkoa aikaa.
Täällä olen sentään uskaltannut liikkua huoneesta pois, kun akuuttiosastolla olin vaan koko ajan huoneessa. En pystynnyt liikkumaan minnekään.

Jaksan silti hymyillä, vaikka suru on suuri. Pakko vaan jatkaa elämää eteenpäin, kuten olen tehnyt. Ja teen kovasti töitä, että pääsen tämän elämän vaiheen yli!

Hyvää lauantai päivää kaikille!