Suuri suru uutinen

Otsikko voi kertoa, että joku on kuollut. Niin sentään ei ole tapahtunnut.
Eieiei, ei näin! On niin paha olo. Ei spyykisesti eikä fyysisesti. Tai en tiedä mihin tämän suru lokeroidaan. Olen tällä hetkellä todella petynnyt. Siihen, että en pärjää ilman osastoa. Pärjään pisimillään 2kk kotona, kunnes tulee taas osasto jakso. Tekisi mieli satuttaa itseään, mutta en tee sitä. Haluan nopeasti ulos osastolta, niin nopeasti kuin on mahdollista. Miksi olen niin lääke kielteinen, niiden avulla pystyn elämää normaalia elämää. Olen kateelinen siskolle todella paljon. Ei nuo ole se asia miksi olen surullinen. Vaan siitä, että... ei en edes pysty kirjoittamaan asiaa. Itkin eilen illalla melkein koko ajan. Tämäkin ajatus pelottaa, että haluaa erkaantua perheestä. He pystyvät nauttia elämästä, pääsevät tallinnaa... Ja minä olen neljän seinän sisällä 24/7. Haluan nähdä lääkäriä ja jutella asiat halki niin, että pääsen kotiin. Eikä minua siirettäis kuntoutus osastolle. Se taitaa olla jo liian myöhästä. Itken kun kirjoitan tätä postausta, koska mulla on niin huono olo. Siitä, että jätin lääkkeet pois. Kaikki oli niin hyvin kotona, kunnes lopetin lääkkeet. Ei tullut ääniharhoja tai muita oireita. Muuta kun en pystynnyt enää ajatella järkevästi ja ajatukset olivat tosi sekavia! Tai "sekavia" en tiennyt enään mikä on minun parhaaksi. En ole tosta surullinen, tai olen. Tällä hetkellä olen surullinen siitä, että... Joudun luopumaan Elmosta... Se on ollut elämäni tukipilari. Sisko sanoi: Elmolle etitään sellainen koti, että pääsisi viikonloppu hoitoon ja saisin nähdä Elmoa. En pysty ajattelemaan, että pystyn mennä katsomaan Elmoa.

 Sitten kun kotiudun niin kuka tuhisee minun viekus, ei kukaan. Jos olisin osannut ennustaa tulevaisuuteni ennen kun otan koiran, niin en olisi ostannut Elmoa. Mitä jos kotiudun ennnen, kunnes Elmolle löydetään koti, Saanko pitää minun pikku riikkisen pikku peleron. Tuskin saan. kun kaikki alkoi mennä paremmaksi päin. Niin kaikki paska kaatuu niskaan. Kohta saan kumminkin kuulla, että joudun muuttaa palveluasumiseen. Ei enään omaa kotia eikä omaa rauhaa. Tuntuu, että olen pilannut koko elmäni toden teolla. Olin onnellinen, tai aloin voimaa paremmin. Nyt tuntuu siltä, että ei vaan enään jaksa kamppailla pahaa oloa vastaan. Periksi en anna vaikka, haluisin. En tiedä, mitä mä teen? Vastaanko kun äiti soittaa, tai sisko laittaa viesti...
Haluisin olla kyllä perheen kanssa yhteydessä. Tuntuu, että he eivät enään jaksa minua. Olen pari päivään ilman yhteittä perheeseeni, enkä halua kuulla enään Elmosta mitään, en mitään! On muutenkin jo ikävä Elmoa! Kuten sisko kirjoitti mulle, että "tämä on Elmon parasta" Sen minä kyllä tajuan todella hyvin. Eniten vihaan tässä sitä, että kun olen ollut osasto jaksoilla. On sanottu "en jaksa hoitaa elmoa" "kyllä minä hoidan Elmoa" Tämä ratkaisu on vaa hyväksyttävä, vaikka tuntuu pahalta. Olisihan sitä pitännyt miettii kun aloitan syksyllä koulun, jos edes enään kiinostaa koko koulu. Vaikka Suurin unelmani on se, että saan koulupaperit käteen ja sen jälkeen pääsen töihin. Onko musta kouluun enään? Tällä hetkellä ahdistaa jokainen asia, ihan jokainen asia.

"Kun jaksaa taistella huonoja hetkiä vastaan, susta tulee aina vaan koko ajan vahvempi ja vahvempi! Ja alat pystyy nauttimaan elämästäsi hyvinä hetkinä ja kuin huonoina hetkinä"
Kun jaksan taistella tämän oloa vastaan, niin selviän ulkomailmassa paljon paljon paremmin. Täytyy pysyä vahvana, mitä ikinä elämässä tapahtuu!

Kun kaikki alkoi mennä parempaa päin, jaksoin alkaa hymyilemään

Toivottavasti tuo Elmo kuvio on nyt täysin totta. En jaksa sitä enään, että "hoidan" "en hoida"
Jos nyt on totta, että Elmolle etsitään uutta kotia niin, minä jatkan elmääni. Niin täysillä kun on vaan mahdollista! En anna periksi, vaikka elmo ei ole enään kuvioissa mukana.